Translate

torstai 16. lokakuuta 2025

Mökki on valmis talveen

 Mökin kesäkausi lähenee loppuaan.  Uuniin laitettiin ensimmäistä kertaa tuli.  Hellaa ollaan jo lämmitetty.  Ihmeen hyvin lähti uuni vetämään, ei tuprauttanut kuin kerran savut tupaan päin.  Oven aukaisulla siitä selvittiin.  Vanhat uunit ja hellat ovat välillä hankalia.  Tämäkin on tehty n. 65 vuotta sitten.  

Haravointitalkoot on suoritettu.  Vene on haettu järvestä.  Siinä ne tärkeimmät.  Suppilovahveroita kävin keräämässä pakkasen täytteeksi.  Hyvin niitä vielä oli.


Edellisenä päivänä tuntui vähän oudolta, kun kävin etukäteen metsässä kävelemässä ja polulla näin kalvetun kauriinkoiven.  Vilkuilin ympärilleni hetken aikaa.  Eläin, joka sitä oli kalvanut oli varmaan jo pitkällä.


Pihapiirissä oli vielä outo jätöskasa.  Se on voinut olla susi tai ilves, en tunne eläinten tapoja ja jätöksiä.  Maalla ja aika syrjässä tämä mökki on.  Täällä voi kuljeskella mitä eläimiä vaan.





Luonnossa voi kohdata kaikenlaista.  Ei se minuakaan enää seuraavana päivänä haitannut.  Menin sieneen, enkä enää muistanutkaan koko tapausta.










Haravointijätettä kertyi varmaan 10 peräkäryllistä lehtiä.  Olisi hankalaa jos kaupungissa tällaisesta määrästä pitäisi päästä eroon.  Me voidaan viedä ne omaan metsään.  Niissä kasvatettiin viimeksi perunoita. Lehtiä tulee isosta pihasta niin paljon, ettei niille voi rakentaa mitään lehtikompostia.  Puita on ympäri pihaa.  Vanha kärry toimii siinä hommassa ihan hyvin.


Nyt on mökki valmis ottamaan talven vastaan.  Täällä käydään aina silloin tällöin katsastamassa tilanne.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Pullaa ja muuta puuhailua

  Välillä tulee päiviä jolloin ei viitsi nenäänsä työntää ulko-ovesta ulos.  Silloin ryhdyn leipomaan tai teeskentelen tekeväni jotain tärke...