Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2023.

Aika tavaran kaupittee

  Vanha sananlasku toimii ainakin meillä mökillä.  Poiskin tavaraa heitetään, mutta tavaraa silti kerääntyy ylimääräistä.  Niille toisinaan keksitään uutta käyttöä jossain muussa tehtävässä.  Ne eivät ole arvokkaita sinällään, ne kuitenkin korvaavat ja antavat persoonallista ulkonäköä.  Tämä lasten kuljettamiseen käytetty pyöräkärry sai uuden tehtävän puutarhakärrynä.  Sillä voi kuljettaa kastelukannut, multapussit ja muut raskaammmat tavarat. Pieniä keksintöjä tulee ajan kuluessa.   Amppelikukka riippuu jatkovarressa, joka on peilistä.  Tolpanpää on suojattu maalatulla peltilautasella. Lyhty on ruuvattu kiinni.  Nämäkin tavarat kestävät aikansa ja jos rikkoontuvat niin mitä sitten. Sama tehtävä tällä tolpan suojalla.  Siihen on laitettu aurinkovalaisin.  Eihän halvimmat aurinkovalaisimet toimi juuri yhtä vuotta enempää.  Näin niille saadaan yksi lisätehtävä jos lakkaavat toimimasta. Koristekaivoon on laitettu vanha rikki mennyt kiulu sangoksi. Puiset esineet voi polttaa jos ne eivät k

Kesän tulo pitää taukoja

  Puut alkavat viimein kukoistaa.  Omenapuu on täynnä kukkia.  Nyt vain on niin viileää, että pölyttäjiä ei kovin paljon näe.  Ei auta vaikka puu kukkisi miten paljon vaan.  Nyt täytyy toivoa sateen väistyvän ja ilman lämpenevän.  Linnutkin kaipaavat ötököitä syödäkseen. Tuomikin kukkii ja levittää voimakasta tuoksuaan ympärilleen.  Sen kukkia ei kannata sisälle viedä.  Parempi vain, että ihailee niitä ulkona tai kerää ulkopöydälle maljakkoon ihailtavaksi. Nyt on kastelukokeilun aika.  Muutaman päivän mökkireissun ajaksi kokeilen miten toimii palmikkokastelu.  Onko yhtään vesi huvennut ämpäreistä.  Toiset tomaatin pensastaimet ovat kasvihuoneessa, toiset ulkona auringossa.  Nyt viileä ilma on hyväksi, kun kasvit eivät ole niin janoisia. Mökillä  taas on jouduttu peittelemään taimia vilttiketjuun.  Hallanvaaraa säätiedotus on luvannut monena yönä.  On sää mikä hyvänsä pitää sitä aina tarkkailla äin harrastelijanakin. Viime syksynä istutetut tulppaaninsipulit sentään pullahtivat ylös mul

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Kesän alku on ratkaiseva aika

  Mökin kasvimaa ja muut puuhat ovat työllistäneet riittävästi.  Kasvimaa on pöyhittu ja pian päästään istuttamaan perunaa ja sipulia.  Sipulit odottavat jo vedessä.  Liotus kuulemma estää naattihometta.  Näin annoin itseäni valistaa asiantuntijoilta. Siellä se pieni kasvimaa odottaa.  Tällä hetkellä sataa, eikä viitsi mennä, vaikka olisi kuinka innokas.   Annabella perunaa olisi tarkoitus istuttaa.  Sen laadun olemme todenneet maukkaaksi.  Ihan koko talvea se ei mielestäni kestä.  Ainakin ostettaessa se on näin keväällä makeutunut.  Tai sitten niitä oli säilytetty väärässä paikassa. Tosin näin pienen kasvimaan sato on syöty kesän aikana. Puusouvissa on mennyt   myös aikaa.  Ensin pilkottaessa ja nyt laitettaessa pinolle.  Suurimman osan töistä on tehnyt miespuolinen mökkeilijä.  Riitti siitä minullekin pinottavaa.  Pinosta säilytyspinoon.  Pinoaminen on puuhaa, josta minä pidän.  Pino pitää olla suorassa, ettei se luhistu ja pidempiä keppejä väliin, että pinot tukevat toisiaan. Kevät

Takapihan kesän aloitus

Puutarhassa takapihalla on suunnitelmat tehty ja alustavat työt myös.   Uskaltauduin jo laittamaan  parit kukansiemenet kasvamaan ulos, Päivänsinen ja isoköynnöskrassin.  Avasin hiukan    pienen kasvihuoneeni kautta ja istutin Timjamia ja Basilikaa parvekelaatikoihin.  Kyllä vähän on uskallettava.  Jos menee pieleen voi istuttaa uudelleen sitten taimista. Peipposen näin jo viikonloppuna ja joku on nähnyt pääskysiäkin.  Kai se kesä on jos ei tullut niin ainakin ovella.  Kevätvuohenjuuri paukahtaa kohta kukkimaan.  Ei montaa päivää mennyt kylmien jälkeen, kun kasvit alkoivat tunkea ylös mullasta.  Lipstikka ja ruohosipuli ensimmäisinä. Nyt on oltava valmis odottelemman, onnistuuko istutukset, kuinka kuivaa tai kylmää tulee ja mietittävä mitä kesäkukkia kannattaa ostaa. Olen jo varustautunut hiukan kuivuuteen, kun takapihamme on etelään päin.  Näitä kivoja kastelun apureita pitäisi ostaa lisää.  Niitä on aika isojakin ja erimallisia.  Eihän tämä vesi kauan kestä, mutta päivän pari pitää