torstai 22. syyskuuta 2016

Automatkalla voi löytää yllätyksiä

Välillä automatkoilla tutustuu paikkoihin joissa ei ole ennen käynyt.  Tänä kesänä tutustuimme Kasvihuoneilmiö nimiseen ostospaikkaan.  Se oli aika  erikoinen tuttavuus.  Kasvihuoneessa oli kahvila ja myymälä.  Viereinen varastorakennus oli myös käytössä.  Myynnissä oli kaiken näköistä puutarhaan liittyvää tavaraa.  Osa oli ihan mukavan näköistä.  Mitään todella halpaa ei siellä ollut.  Suuria puutarhapatsaita pihassa. 
 
Paljon sisustukseen liittyvää löytyi varastorakennuksessa.  Sieltä löytyi myös vanhaakin tavaraa.  Ihan  mukava siellä oli kierrellä, vaikka en ostanutkaan kuin kirjan mukaani.
 
 
 Sisustus oli värikästä ja kasvit olivat ympärillä.  Kauppa oli vähän sivussa isommasta tiestä, kun Turun ja Helsingin välinen tie on uusittu.  Helppo sinne oli osata.
Tuli poikettua tilamyymälässäkin ensimmäisen kerran.  Matkaan tarttui pari viinipulloa.  Ei nyt ihan punaviinin makuista, mutta muuten ihan juotavaa seurustelujuomaa.  Kannattaa aina poiketa tieltä kun näkee jonkun houkuttelevan kyltin.  Tämä taas oli Tampereen lähellä.
 

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Puuhakas ja värikäs syksy

Syksyn lehdet lennähtelevät ilmassa.  Aika ei ole silti mitenkään masentava.  Säät muuttuvat, värit muuttuvat ja mieli muuttuu.  Olenko syksyllä jotenkin puuhakkaampi, olen kyllä.  Syksy ei minua masenna.
 
Aurinkoisena päivänä värit hohtavat ja tuuli huojuttaa puita.  Vanhat lehdet pois, uudet tilalle keväällä.  Ei sitä ihminenkään jaksa raataa koko vuotta putkeen.  On pakko levähtää välillä.
 
Luonto lepää, minä en.  Istutan, käännän maata, korjaan satoa, keitän hilloa, pakastan marjoja, leivon ja teen montaa muuta tehtävää.  Kaappien läpikäyminen ja turhan tavaran poistaminen on jatkuva homma.  Viikon kirppispöydän pitäminen toi jonkun euron kukkaroon ja kaappien tavarat siirtyivät jonkun muun kaappiin.
 
Marjasato metsissä on ollut ihan hyvä.  Marjoja jää metsiin poimijoiden jälkeen ainakin 75% jos ei enemmän. Kaikille riittää.   Harmittelen välillä pakastimeni pienuutta, mutta tosiasia on etten ehtisi sitä määrää vuodessa syödä minkä verran jaksaisi noukkia.   Marjat eivät säily hyvänä pakastimessa ikuisesti.  Vitamiinit ainakin kaikkoavat.
 




 

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Puistossa Kirjurinluodossa

Vierailu Kirjurinluodossa Vihertietokeskuksen käytävillä ilahduttaa aina.  Hyvin hoidetut istutukset saavat vähän kateelliseksi.  Tietoa kasvien nimistä ja vähän kasvupaikastakin saa ihan katselemalla.  Loppukesästäkin kukki vielä moni kukka.  Aurinkoinen päivä sai ne loistamaan.

 Ihastelin näitä punaisia kukkasia ja tietysti nimi ei erotu, jotta voisin istuttaa niitä omaan pihaani.

Puisto on aika laaja, vaikka kukkaistutukset ovat tiiviinä omassa osassaan.  Puita ja pensaita on paljon.  Vihertietokeskuksen opaskeskuksessa en nyt tällä kertaa käynyt. 
 
 
Puistossa voi istuskella, retkeillä  ja ihailla kukkia.

tiistai 23. elokuuta 2016

Syksy on myös istutusten aikaa

Viime talven tuhoamien mansikantaimien tilalle uusia taimia, perennoja ja kesän ruukussa kasvaneen magnolian olen jo ehtinyt istuttaa.  Kasvit juurtuvat vielä hyvin ennen pakkasia.  Ei tietysti voi olla varma kestävätkö kasvit talven ja lähtevätkö kasvuun keväällä.  Puutarhassa mikään ei ole takuuvarmaa.  Siinä se mielenkiintoisuus ja jännitys piileekin puutarhan hoidossa.
 
 
 
Aina voi jotain mennä pieleen.  Toisaalta taas kasvun ihmeet ilahduttavat ja saavat jatkamaan.
 
Alkukesän kukkaloiston jälkeen on syyskukilla aikaa kukoistaa.  Yritän istuttaa perennoja, pensaita ja puita sillä periaatteella, että kukintaa olisi keväästä syksyyn.  Puista en tiedä syksyn kukkijoita, mutta pensaissa on paljonkin syksyllä kukintansa aloittavia.  Pihlajan punaiset marjat ovat kuin kukkasia.  Hanhikit, pallohortensia ja syyshortensia ainakin ovat syksyn väriläiskiä.
 
Ilolla olen seurannut neitoperhosten lentelyä ja oreganonkukista ravintoa ottamassa.  Kukkien ei tarvitse olla suuria, että ne hyönteisille kelpaisivat.
 



 
Näiden kolmen perennan odotan kasvavan keväällä ikkunani alla.
 

tiistai 2. elokuuta 2016

Mitä tehdä viime vuoden pakasteille?

Taas on ne hetket, kun pakastinta aletaan täyttää uusilla tuotteilla ja vanhoja on vielä jäljellä.  Mitä tehdä niille.  Vanhoja marjoja ei enää ole.  Toiset keittävät vuoden vanhat pakastemarjat mehuksi ja se on ihan hyvä konsti päästä niistä eroon.  Se on kumma juttu miksi pitää kerätä ja säilöä niin paljon tavaraa, ettei ehdi niitä käyttämään vuoden aikana.
 
Minulle jää aina kantarelleja, koska olen ainoa joka niitä meidän perheessä syö.  Ei niitä nyt niin mahdottomasti ole, mutta ei niitä viitsi poiskaan heittää ja tein lopuista piirakan.  Laitoin siihen vähän liikaakin sieniä, mutta hyvää siitä tuli. 
 

Löysin vanhan piirakkapohjaohjeen, johon tulee perunamuusijauhetta.  Se tekee pohjastakin oikein hyvän makuisen.

250 g voita
1 dl perunasosejauhetta
4 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
1 dl kylmää vettä

Pohjaa pitää esipaistaa 10 min, ennen kuin laittaa täytteen.  Sieniä, sipulia paistetaan pannulla.  1 dl kermaa vatkataan vaahdoksi ja lisätään jäähtyneeseen sieni-sipuliseokseen.  Kananmuna, 150 g juustoraastetta , suolaa ja muita haluttuja mausteita sekoitetaan mukaan ja uuniin vielä 15 minuutiksi 225 asteeseen.  minä pidin siellä hiukan kauemmin.
 
Mehut, joita keitän joka vuosi, niitä jää useita pulloja.  Nyt kuulin vinkin, niitä voi keittää kiisseliksi ja lisätä tuoremarjoja mukaan.  Yhden kerran jo kokeilin.  Makoisalta se maistui.
 

torstai 28. heinäkuuta 2016

Seuraavan siirron suunnittelua

Aina ei tarvitse uurastaa puutarhassa nauttiakseen harrastuksestaan.  Siirtyilee vain puolelta toiselle ja istahtaa välillä ihailemaan tai suunnittelemaan tulevaa.
- Tuon kasvin voisin jättää, tuosta voi nipistää muutaman oksan.
Niinhän se menee.  Ei tarvitse olla edes puhekaveria, höpöttelee niitä näitä itsekseen.  Pienessäkin puutarhassa voi muuttaa joka vuosi jotain, joku kasvi ei miellytä silmää tai se ei menestykään meillä.
 
Meillä oli rivi Hanhikkipensaita.  Nyt ne ovat supistuneet kahteen ja tänä syksynä nekin kaivetaan ylös.  Pientä viilausta ja viimeistelyä puutarha vaatii aina.  Puutarhassa on vähän sama kuin sisustuksessa.  Joihinkin kasveihin vain kyllästyy.  Ne voivat taas muutaman vuoden jälkeen olla raikas muutos puutarhaan.
 
Kenenkään ei kannata kadehtia muiden puutarhoja.  Ihailla vain ja kuokka käteen ja istuttamaan ja kokeilemaan omaan pihaan jotain uutta.  Jos minä kertoisin kaikki kokeilut ja epäonnistumiset, niistä tulisi pitkä lista.  Ainahan sitä koittaa esitellä parhaita tuloksia.
 
 Mustasilmäsusanna kasvaa hyvin vinoonkin istutettuna.  Se on aika varma kesäkukkanen.  Kärhökin kukkii violettisena omenapuuta vasten.

Keltakukkainen Dahlia viihtyy hyvin auringossa.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Puutarhan valloittajat

Numero yksi on Jättipalsami.  Se leviää joka paikkaan, minne sen vain antaa levitä.  Se valloittaa jo ojanpientareita horsmalta.  Kaunis kukkahan se on, mutta liika on aina liikaa.  Hyvässä maassa sen runko on ranteen paksuista.
 
 
Palsami vyöryi meidän pienen takapihan ohi parissa kesässä ja sai hyvän kasvuvoiman taloyhtiön kasvikompostista.  Juuret eivät ole suuret, kasvuvoima ja leviäminen sitä suurempaa.  Siihen ei auta varmaan kuin nyhtäminen ja taas nyhtäminen.  Mitään ei voi kasvattaa sen läheisyydessä.  Se kyllä tappaa muiden kasvien voimat.
 
Toinen salakavala leviäjä on ihan puutarhakasvi, Elämänlanka.  Se vanuttaa varttaan ensin huomaamattomasti seinänviertä vaikka naapurin puolelta.  Yhtäkkiä se ponkaisee pinnalle ja alkaa kasvaa, kasvaa ja kasvaa.  Se kiinnittyy kaikkiin muihin kasveihin ja tukehduttaa ne hengiltä.  Sitä on melkein mahdoton hävittää.  Pienikin pala juurta saa sen taas uudestaan röyhähtämään kasvuun.
 
Kurttulehtiruusut, Jättiputket tai Ruttojuuret eivät ole mitään näiden kahden rinnalla.  Toisia kasveja ei saa millään kasvuun ja toisia ei saa lopetettua kasvamasta.  Luonto on ihmeellinen.
 
Onneksi vanhat hyvät kasvit menestyvät vuosi vuodelta.  Peurankello ja Palava rakkaus.  Lapsenlapsi innostui kuvaamaan kukkia ja tässä pari laukaisua.