sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Historian havinaa Louhisaaressa

Piipahdus historiaan aikakauteen tuo aina uuden näkökulman.  Louhisaaren tunnetuin asuja on ollut marsalkka Mannerheim, joka asui linnassa lapsuudestaan joitakin vuosia.  Ensimmäiset linnan omistajat olivat Flemingejä.  Aikakausilta 1700 - 1900 luvuilta kerätyistä huonekaluista  ja koristeista on saatu rakennettua, jos ei ihan asukkaiden omia, niin samanlaisia kokonaisuuksia.  Elämä oli hienostoperheissa, ei pelkästään seurustelua ja ilonpitoa, mutta jotenkin aika oli kulutettava.  Tietysti perheillä oli valtaa ympäristön ja Suomenkin asioissa.  Asuinpaikkana ja kotina linna ei varmaan ollut niistä mukavimmasta päästä.  


Minua viehättää vanhoissa esineissä niiden koristeellisuus ja kauneus.  Posliinifiguureita on monilla lipastoilla. 




Ruokasaliin oli katettu kaunis kattaus, vaikka heti olisi ryhtynyt juhlia pitämään.  Sinivalkoisuus tuo suomalaisuuden mieleen.



Makuuhuoneet olivat kauniita ja tietenkin koristeellisia.  Lämpöä tuomaan petiin palvelijat kantoivat peiton alle kannellisen hiiliastian, joka poistettiin nukkumaan mennessä.  Sänkyverhot pitivät lämmön mukavampana.  Ne olivat tarpeelliset, eikä vain koriste.




Musisointiin oli tiloja, kuten nykyisin olohuoneet, televisiohuoneet ja kotiteatterit.



Ruuat ja leipomukset valmistettiin ulkorakennuksessa, joista piiat ja emännät kantoivat tarjoiltavaksi.



Käsitöiden tekemiseen oli naisväelle oma huone.  Voisin kuvitella siellä syntyneen käsitöiden ohella jutunjuurta ja puheen sorinaa.


Ilman opasta ei linnaan päässyt.  Tasatunnein kierros lähti käyntiin.  Opas kertoi historiasta ja tapahtumista sujuvasti ja mielenkiintoisesti.  Kierros kesti 40 minuuttia.  Ulkopuolisiin rakennuksiin pääsi katsomaan itsenäisesti ja myös historiapuutarhaan, jossa oli niinä aikoina kasvatettuja yrttejä, kukkia ja puita.

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Harmaasiepon kuulumisia

Luonto hiljenee muuttolinnuista vähitellen.  Nopeammat  ovat jo lähteneet.  Viimeisimpänä tässä pihassa sinnitteli harmaasieppo, joka ruokki poikastaan ympäri pihaa sen jälkeen kun oli saanut pennut lähtemään pesästä.
Tällä kertaa pesintäpaikkana oli lauta mökin nurkalla, joka on joskus laitettu siihen pääskysiä varten.  Siinä yhtenä kesänä pesikin pääskynen. Tässä ollaan vielä viemässä ruokaa pesään.



Poikanen opetteli lentämään pieniä matkoja.  Pääsin kuvaamaan lähelle.  En häirinnyt muuten.  Poikaset ovat vaarassa joutua isompien lintujen ja oravien ruuaksi.  Se on luonnon laki, eikä sitä voi ihminen muuttaa.  Poikaset ovat niin säälittäviä räpistellessään eteenpäin.  En ole ihan varma oliko poikasia vain yksi vai oliko niitä useampi.  Välillä poikanen pääsi lentämään korkeammalle.


Harmaasieppo on pesinyt mökkipihassa monena vuonna.  Aiempia pesimispaikkoja ovat olleet haravan lavan päällä autotallissa ja puutikkaiden päällä seinällä.

Tässä kuvassa poikanen on päässyt lentämään ovikatoksen päälle tähtikoristeen alle.  Mukava poikasta oli seurata.



Toinen lintulaji, joka on pesinyt mökin pihassa on käenpiika, joka piipittää keväällä ärsyttävyyteen saakka.  Käenpiika hiljenee, kun pesintä on käynnissä.  Sitä en päässyt kovin lähelle.  Se vahtii pesäänsä pöntössä ja lennähtää karkuun, kun menee lähelle.


Suomen luonto olisi paljon tyhjempi ilman muuttolintuja.  Ne kärsivät paljon muutoista.  Ainakin ne lajit, jotka lentävät Afrikasta saakka.  Muuttomatkat ovat niitä luonnon kummallisuuksia, jotka kuuluvat lintujen elämään.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kesäpuuhia

Sadetta odotellessa olen tehnyt kaikenlaista.  Raparperipiirakka on aina alkukesän puuhia.  Tähän piirakkaan jouduin repimään aika paljon raparperia.  Hyvää siitä tuli.  Pakastin osan, koska piirakka on niin iso, ettei syödä parissa päivässä jos ei ole enemmän porukkaa.


Siinä täytteeseen ei ollut ohjeen mukaan laitettu sokeria, eikä se mielestäni sitä kaivannutkaan.  Minä laitoin vähän vähemmän raparperia, koska ei ollut enempää.  Olin jo verottanut penkkiä pari kertaa aikaisemmin.  Tämän piirakan voi varmaan tehdä omenastakin.



Maton pesukin on mukavaa.  Hikinen tunti vietettiin matonpesupaikalla.  Matot kuivuivat ennätysvauhtia tälläisessa kuumuudessa.  Matonpesupaikat ovat vähentyneet täälläkin.  Pari paikkaa on enää keskustassa ja siellä on välillä vilskettä.  Satuimme hyvään aikaan paikalle, päästiin heti aloittamaan.  Täällä Porissa ei vielä vaadita maksua mattojen pesusta ja sitä olisikin mahdoton vahtia.  Pienemmillä paikkakunnilla on n. 15 € kesässä.  Se on ehkä kannatusmaksu, ei sillä kaikkea kustanneta.  Konepesu marketin pesupaikoissa maksaa 18 € koneellinen.  Mattopesu pesuloissa maksaa enemmän, joten hiukan säästin tässäkin.



Kovin paljon ei viitsi helteillä työskennellä pihalla.  Onneksi ensi viikoksi on luvattu sateita.  Voi kuvata taas pisaroita, kuten viime sateella tein.



keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Sadetta kaivataan

Viimeisiä istutuksia koitetaan nyt varjella kuivuudelta.  Vähän vaikeaa se on, kun pitää olla välillä muualla. Mökillä on kantovesi, eikä vettä voi käyttää määrättömästi.  Kaivovesi ei ole vielä koskaan loppunut täysin meidän kaivosta.  Sadevettä kaivataan ihan surkeasti.  Saataisiin taas saavit ja vesisäiliö täyteen.

Istutettavat taimet alkoivat olla puutarhoista vähissä.  Minun piti ostaa vielä muutama taimi paikkaamaan hitaasti lähteviä siementen istutusvälejä.  Kesäkurpitsaa, avomaan kurkkua tomaatintaimi ja uutuutena korianteri.  Korianterintaimi kukki, joten siitä ei saa lehtiä säilöön.  Lukemani mukaan siitä voi saada siemeniä, joten odottelen niitä.



Ensin oli viileätä ja kuivaa, nyt on kuumaa ja kuivaa.  Yksi pieni sadekuuro on tullut viikon aikana.   Astioihin istutetut kukatkin on parasta laittaa vähän varjoon.  Dahlia istutettiin vanhaan puuastiaan ja sai paikkansa koivun juurelta.



Koskahan viimeksi on ollut toiveiden kesä säiden suhteen.  Sopivasti lämmintä ja sopivasti sadetta.  Joko puuttuu jompikumpi tai tulee halla.

Juhannusruusu sentään kukki aikanaan ja toi valoa ja kauneutta kuivaan puutarhaan.  Se on vaatimaton eläjä.  Kukkii talojen puutarhoissa kauan viimeisien asukkaiden jo poistuessa.




En ole helteen ystävä, eivätkä siitä pidä kasvitkaan.  Minä piristyin uimarannassa, kasveja sinne ei voi viedä.  Sipuli on varma kasvi.  Kuivuudessa ne voivat jäädä pieniksi, mutta eivät kuihdu heti sateettomuuteen.  Niitä ei ole kasteltu lainkaan.


Punarinta on asettunut pesimään puutarhaan ja hyppelehtii ruuan haussa ruohikolla.  Se taitaa löytää jotain syötävää pesueelleen.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Maailma ilman kukkia olisi paljon harmaampi

Kukat tuovat iloa ja kauneutta elämäämme.  Pihat ja puistot ilman kukkia ja puita olisivat ankeampia.  Paljon rahaa käytetään puutarhoihin.  Ne pitävät liike-elämää käynnissä omalta osaltaan, puutarhojen osuus oli kasvinviljelystä 45% vuonna 2013 puutarhasanomien mukaan.  Aika paljon.  Puutarha-ala pitää tosiaan kasvinviljelyäkin pystyssä. 


Omassakin puutarhassa menee muutama sata euroa joka vuosi.  Eikä ne ole hukkaan heitettyä rahaa.  Toisista kukista riittää iloa moneksi vuodeksi.  Niitä seuraan keväisin nousevat ylös vai ovatko kuolleet talven aikana.  Suuri ilo on jos ovat säilyneet hengissä.  En kauaa valita niiden menehtymistä vaan suuntaan askeleeni puutarhamyymälään ja ostan toisen.  Olen vuosikymmenien aikana tottunut siihen, toiset ovat vahvempia.

Tässä kukkasatoa tältä vuodelta.  



Perennat ja yksivuotiset kukat kasvavat sulassa sovussa.  Japanin akileija ja särkynyt sydän ovat olleet monivuotisina kasveina hyviä kestämään kaikenlaisia talvia.  







Samettikukat ovat kestäviä yksivuotisia kukkia.  Ne kestävät jonkun verran kuivuutta, vähän pakkasta ja kukkivat koko kesän. Oikeastaan aika unelmakukkia.


Lumipalloheisi ei ole pettänyt koko olemassaolonsa aikana.  Tänä vuonna ei ole edes tuholaisia, mistä on joinakin vuosina ollut haittaa.


Oma lukunsa on tietenkin luonnonkukat, jotka kasvavat meistä huolimatta.  Kielo on ensimmäisiä kukkia keväällä.  

Kaikki muutkin kukat luonnossa rypsähtävät kasvuun, kun lämpötila ja kosteus ovat kohdallaan.

Niitä voi keräillä ilahduttamaan hetkeksi aikaa.  Kauniimpia ne ovat luonnossa, mutta minkäs teet.  Niitä haluaa hamuta lähemmäksi.

Onneksi niitä on niin paljon luonnossa, ettei siitä ole haittaa jos niitä vähän keräilee.














keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Taistelu pihan herruudesta

Tikka ja orava ovat pihapiirin valtiaita.  Ne tyhjentävät pöntöt muista pesijöistä omiin tarpeisiinsa.  Siinä saavat mennä alinta kastia olevat talitintit sekä kirjosiepot.  Kirjosiepot polkevat kyllä talitintin munat jalkoihinsa, kun hakevat pesimispaikkaa.  Taistelu on armoton.

Tikka on takonut itselleen pesäkolon vanhaan koivuun, jossa poikaset odottavat kitisten ruokaa.


Se on tietysti luonnon laki tai vahvemman oikeus.  Talitinttejä, sieppoja ja rastaita on lukumääraisesti enemmän, joten ne pärjäävät kyllä.  Rastaat voittavat joukkovoimallaan varikset, ne käyvät porukalle variksen kimppuun ja ajavat pois.

Puupinoissa on ollut västäräkkien pesiä ja harmaasieppo pesii melkein minne vain tasaiselle alustalle.  Lintuja ei tarvitse ihmisen auttaa.

Oravat ovat petoja vaikka ulkomuoto sanoo muuta.  Olemme laittaneet niille pähkinöitä kuoritun puun päälle.  Siinä käyvät vuorotellen oravat ja tikka.  Tikka syö itse ja vie pesueelleen.  Orava hamstraa poskiinsa ja piilottelee loput jonnekin.  Ehkä ne silti löytävät ne joskus.




Pähkinöillä syöttämisestä huolimatta ei oravakaan päästä ihan lähelle kuvaamaan vaan säntää karkuun.  Heti kun menee kauemmas se tulee uudestaan.


Puu, joka on alla, ei ole eläimiä varteen kuorittu.  Siitä tulee uusi kaivon vinttapuu lahonneen tilalle.

Oli vielä yksi eläin, joka katsastelee pihaan.  Siinä on varmaan syyllinen, joka söi minun vadelmapensaani, kun en älynnyt peittää talveksi.  Meillä ei ole ollut kauriista tai peuroista haittaa.  Niillä on ollut syömistä metsässä.  Kai nekin pihan yli menevät yömyöhään.  Luonto on meillä vain lainassa, joten en ole kovin vihainen pienistä vahingonteoista.  


maanantai 8. kesäkuuta 2020

Taidekahvila

Vaihtelunhaluni, uusien paikkojen ja uusien kokemusten innoittamana lähdimme ajelemaan Karviaan.  Halusin tutustua taiteilija Anne Mattilan taidekahvilaan.  Hänen musiikkiansa olen kuullut jo vuosikaudet enimmäkseen radiosta, kuvataiteilijuudestaan en tiennyt oikein mitään.  Minulle maalaukset ovat  tunteiden tuojia, en tiedä mitään muuten taiteesta.  

Aurinko helli kauniisti, ei onneksi liian helteisesti.  Ensi silmäys paikkaan antoi siistin ja hyvin ryhmitellyn pihan rakennuksineen.  Vanhat rakennukset antoivat oman viehättävyytensä taiteen esittelyyn.  Taidetta oli joka puolella ihailtavana.  Kovan työn on Anne Mattila miehensä ja muiden työskentelijöiden kanssa tehnyt.


Paljon väkeä ei vielä ollut liikkeellä.  Oli mukavan rauhallista.  siellä vierailee myös ryhmiä, joiden pitää ilmoittaa tulostaan etukäteen.







Tapasimme taiteilijan ateljeessaan, kuvankin sain ottaa hänen luvallaan ja hän oli sitä mieltä, että vanhan rakentaminen on paljon kalliimpaa kuin uuden.  Vanhat rakennukset on ensin purettava vanhalta paikaltaan, kuljetettava ja koottava uuteen paikkaan samassa järjestyksessä.

Puutarhassakin oli katseltavaa, taidepolku ja pienen pieni kirkko.  

Maalaukset olivat  mielestäni herkkiä ja romanttisia kuvia.  Voisin kuvitella vierailevani tuolla puistossa tai mielikuvissani olisi noin kaunis ja lumoava maisema.  Nämä ovat uusimpia töitä galleriasta.  Valokuvat eivät näytä koko totuutta.  Hirsiseinät antoivat mukavan taustan maalauksille.




Ateljeena isoin rakennus on erittäin hyvin sopiva kooltaan, iso ja korkea.  Valoa ja tilaa riittää.  Mielestäni kahvila gallerioineen oli sykähdyttävä paikka.  Antoi taas mielihyvää pikäksi aikaa.  Ei kaiken aina tarvitse olla vauhtia ja vaarallisia tilanteita.  Ihminen kaipaa välillä kauneutta ja rauhaa elämäänsä.

Historian havinaa Louhisaaressa

Piipahdus historiaan aikakauteen tuo aina uuden näkökulman.  Louhisaaren tunnetuin asuja on ollut marsalkka Mannerheim, joka asui linnassa l...