Puutarhapolun varrelta

Yksi poutapäivä sentään saatiin sateiden keskelle.  Lähdin ihailemaan lähiluontoa.  Kiipesin mäelle ja sieltä keltaiset puut näyttivät vielä hienommilta kuin läheltä katsottuna.  Nyt alkaa olla viimeiset hetket ihailla ruskan värejä.  Kohta sataa  räpäskää päin näköä ja syksy on muisto vain.   Vihreä luontokin on kaunis, mutta syysvärit ovat aina olleet mieleni värejä.  Haluaisin itse olla värikäs tyyppi, mutta en ole ja kukaties sen takia ruskan värit saavat minut haltioitumaan.  Auringonpaisteessa ne suorastaan loistavat. Vettä vasten puut näyttävät herkullisilta. Kalliot antavat puille tummempaa taustaa, ettei kaikki sentään ole värikästä.   Sadetta on taas luvassa, olin iloinen, että tuli lähdettyä kävelylle.

Pian on puutarhatyöt siinä vaiheessa, että saa kerätä haravat, kuokat ja lapiot suojaan.  Nyt saa alkaa miettimään ensi kesää tai keksiä uusia mielenkiinnon kohteita.  Ei niitä puutarhalehtiä tai siemenluetteloita jaksa koko talvea selailla.  Ruskan ihailun lomassa voi kääntää katseensa kaappien sisältöön, löytyisikö sieltä mitään unohtunutta, jonka voisi nostaa päivänvaloon.                                                     Mongolian vaahtera ei oikein tiedä mikä on punastumisaste Suomessa.  Ollako vaaleanpunainen vai tummanpunainen.  Yllätyn sen väristä joka kerta.  Omenamarjapensaan marjat eivät ole ilmeisesti herkullisia, koska eivät kelpaa linnuille. Kauniita nekin ovat keltaisten lehtien lomassa. Tekemista riittää syksyllä.  Voi kyhätä omia asetelmia koreihin.  Tarvikkeet ovat ilmaisia, ei tarvitse säästellä. Voi löytää kaapeista vanhoja astioita ja ottaa niitä käyttöön tai asetella muuten vain koristeiksi. Arabian vanhoja astioita lö