Äitienpäivä

 Tuli vietettyä äitienpäivää ensin muistelukävelyllä ja varsinaisena päivänä juhlien jälkeläisten kanssa.  Hautausmaalla käynti on tapa josta on vaikea luopua.  Tosin muistan äitiäni joka päivä ja välillä monta kertaa.  Hän menehtyi aika nuorena alle 60 vuotiaana.  Se oli meille läheisille kova paikka.  En silti enää kannata hautausmaita sinänsä.  Nykyään haudataan paljon muualle ja varsinkin uurnahautauksia.  Mielestäni äitini on lähempänä kun muistelen häntä jokapäiväisessä elämässä, kuin pari kertaa hautausmaalla.

Orvokit ovat hyviä kukkia aikaisin keväällä.  Istutin nämä jo huhtikuun puolella.  Kauniisti vielä kukkivat.

Keväinen päivä innoitti jatkamaan kävelylenkkiä Kirjuriin.  Karjarannan puut olivat kukassa.  Rautaiset teokset kuvaavat paikkaa.  

Kirjurin sauna on ollut käytössä jo jonkun aikaa.  Kehuttu on mukavaksi.  Hyvin se sopii joen rannalle.  Vielä en ole käynyt kokeilemassa.

Maaseutu kutsuu

Maaseutu kutsui  pääsiäiseksi mökille ja ajellessani ensimmäinen tuoksahdus maaseutua tuli jo autoon sisäälle.  Puusaunan lämmityksen tuoksu, tunnistettava, tuo mieleen kesäillan, lapsuuden saunamatkat.  Jostain syystä mieleen tulee koivuvihta, vaikka on aikainen kevät, eikä koivuissa ole lehden lehteä.  Tuoksu on niin ainutkertaisen tuttu ja turvallinen.

Tuoksumuisti on erilainen, kuin muut muistamiset.  Se tuo mieleen tunnelmat ja ihmiset, jotka siihen liittyvät.  Voi olla, kun lapsuudesta on jäänyt joku tuoksu mieleen, sitä ei syrjäytä jälkeenpäin nuuhkaistut tuoksut, vaikka tilanne olisi sama.

 Maaseudulla on aina rauhallisempaa, kuin kaupungissa.  Nyt tilanteen takia on vielä rauhallisempaa.  Ei näkynyt ihmisistä vilahdustakaan, kun kävin kävelemässä metsätiellä.  Juuri sataneessa lumessa näkyi vain pienten eläinten jälkiä, omien jälkieni lisäksi.  Lumi suli iltapäivään mennessä.

 

 

Onko tämä sitten takatalvea vai ei.  Usein säiden vaihdellessa tähän aikaan sataa lunta.  Suomessa voi sataa lunta keskikesällä, eikä se aiheutä ihmetystä.  Harmittaa kylläkin.  Minä ehdin nähdä vielä monta aurinkoista päivää, joten satakoon lunta.

Nyt olen kierrellyt mökkipihaa ja suunnitellut tekemisiäni.  Tuumaustunti on aina pitempi kuin työtunti.  Vanhoja kasveja olen tarkkaillut miten ne jaksavat.  Vanha omenapuukin tekee joka kesä lehtiä, suuri läpi menevä reikä rungossa.  Vielä nesteet virtaavat ulkokuoressa. 

 

 Talvisuojat poistin, kenties rusakot ja muut löytävät jo luonnosta syötävää ilman minun vähäisiä kasvejani.  Mökkipuutarha on luultavasti tänä kesänä tärkeämmässä roolissa kuin kaupunkipuutarha.  

Syksyn väri on keltainen

Yksi poutapäivä sentään saatiin sateiden keskelle.  Lähdin ihailemaan lähiluontoa.  Kiipesin mäelle ja sieltä keltaiset puut näyttivät vielä hienommilta kuin läheltä katsottuna.  Nyt alkaa olla viimeiset hetket ihailla ruskan värejä.  Kohta sataa  räpäskää päin näköä ja syksy on muisto vain.  

Vihreä luontokin on kaunis, mutta syysvärit ovat aina olleet mieleni värejä.  Haluaisin itse olla värikäs tyyppi, mutta en ole ja kukaties sen takia ruskan värit saavat minut haltioitumaan.  Auringonpaisteessa ne suorastaan loistavat.

Vettä vasten puut näyttävät herkullisilta. Kalliot antavat puille tummempaa taustaa, ettei kaikki sentään ole värikästä.  

Sadetta on taas luvassa, olin iloinen, että tuli lähdettyä kävelylle.

Kävelyllä puistossa

Kauneus on katsojan silmissä.  Totesin vanhan totuuden taas, kun tein kävelylenkin puistoon, Kirjurinluotoon.  Märkää oli ja tossutkin vähän kastuivat, räntää ja vettä vähän sateli.  Puisto elää ja odottelee kevättä kuten minäkin.  Kasvit saavat paljon kosteutta keväisistä sateista.

 

 

Muitakin liikkujia näkyi puistossa, ihastelemassa ja kuntoilemassa.  Kaupunkipuistot ovat kaupunkilaisien ja muidenkin henkireikiä.  Luontoon ei välillä ehdi ja  kaikilla ei ole omaa pihaa, jossa voisi puutarhaistutuksia katsella.  Kaikkea luontoon viittaavaa ei saisi hävittää taajamista.  Vihreys ja eläimet kuuluvat kaupunkiinkin.

 

 

 

Lammikoissa viihtyvät sorsat ja muut linnut.  Ruokkia niitä ei tarvitse, ne löytävät ravintonsa itse.  Väärin on niiden ruokkiminen.  Sorsat ainakin kesyyntyvät herkästi ja jäävät sitten talven armoille.  Ihminen säälii vähän turhaan luonnon eläimiä.  Ne pärjäävät ilman ihmistä.

 

Puita voi seurailla pitkin vuotta, miten ne pärjäävät.  Niistä saa oppii voiko lajin ostaa itselleen.  Koko on ainakin tärkeä.  Oikein isoa puuta ei joka paikkaan voi istuttaa.  Tietysti ne kasvavat hitaasti, mutta 20:ssa vuodessa nekin tulevat melko suuriksi.