Puutarhapolun varrelta

Maaseutu kutsui  pääsiäiseksi mökille ja ajellessani ensimmäinen tuoksahdus maaseutua tuli jo autoon sisäälle.  Puusaunan lämmityksen tuoksu, tunnistettava, tuo mieleen kesäillan, lapsuuden saunamatkat.  Jostain syystä mieleen tulee koivuvihta, vaikka on aikainen kevät, eikä koivuissa ole lehden lehteä.  Tuoksu on niin ainutkertaisen tuttu ja turvallinen. Tuoksumuisti on erilainen, kuin muut muistamiset.  Se tuo mieleen tunnelmat ja ihmiset, jotka siihen liittyvät.  Voi olla, kun lapsuudesta on jäänyt joku tuoksu mieleen, sitä ei syrjäytä jälkeenpäin nuuhkaistut tuoksut, vaikka tilanne olisi sama.   Maaseudulla on aina rauhallisempaa, kuin kaupungissa.  Nyt tilanteen takia on vielä rauhallisempaa.  Ei näkynyt ihmisistä vilahdustakaan, kun kävin kävelemässä metsätiellä.  Juuri sataneessa lumessa näkyi vain pienten eläinten jälkiä, omien jälkieni lisäksi.  Lumi suli iltapäivään mennessä.     Onko tämä sitten takatalvea vai e...

Yksi poutapäivä sentään saatiin sateiden keskelle.  Lähdin ihailemaan lähiluontoa.  Kiipesin mäelle ja sieltä keltaiset puut näyttivät vielä hienommilta kuin läheltä katsottuna.  Nyt alkaa olla viimeiset hetket ihailla ruskan värejä.  Kohta sataa  räpäskää päin näköä ja syksy on muisto vain.   Vihreä luontokin on kaunis, mutta syysvärit ovat aina olleet mieleni värejä.  Haluaisin itse olla värikäs tyyppi, mutta en ole ja kukaties sen takia ruskan värit saavat minut haltioitumaan.  Auringonpaisteessa ne suorastaan loistavat. Vettä vasten puut näyttävät herkullisilta. Kalliot antavat puille tummempaa taustaa, ettei kaikki sentään ole värikästä.   Sadetta on taas luvassa, olin iloinen, että tuli lähdettyä kävelylle.

Kauneus on katsojan silmissä.  Totesin vanhan totuuden taas, kun tein kävelylenkin puistoon, Kirjurinluotoon.  Märkää oli ja tossutkin vähän kastuivat, räntää ja vettä vähän sateli.  Puisto elää ja odottelee kevättä kuten minäkin.  Kasvit saavat paljon kosteutta keväisistä sateista.     Muitakin liikkujia näkyi puistossa, ihastelemassa ja kuntoilemassa.  Kaupunkipuistot ovat kaupunkilaisien ja muidenkin henkireikiä.  Luontoon ei välillä ehdi ja  kaikilla ei ole omaa pihaa, jossa voisi puutarhaistutuksia katsella.  Kaikkea luontoon viittaavaa ei saisi hävittää taajamista.  Vihreys ja eläimet kuuluvat kaupunkiinkin.       Lammikoissa viihtyvät sorsat ja muut linnut.  Ruokkia niitä ei tarvitse, ne löytävät ravintonsa itse.  Väärin on niiden ruokkiminen.  Sorsat ainakin kesyyntyvät herkästi ja jäävät sitten talven armoille.  Ihminen säälii vähän turhaan luonnon eläimiä.  Ne...