Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Kirppislöytöjä

Kuva
On silloin tällöin mukava kierrellä kirpputorilla.  Useimmiten sieltä ei löydä mitään mukavaa.  Hinnat ovat turhan kalliita kirpparitavaroiksi.  Tänään sattui kumpikin kohdalleen.  Ehkä en näitäkään tavaroita olisi tarvinnut, mutta oli ihan pakko ostaa.  Myyjä halusi päästä eroon vanhoista tyynyliinoista, pitseillä koristelluista ja pitsiliinoista.  Mukaan tuli vielä kaksi isoa pöytäliinaa ja pari pienempää.  Kaikki tämä kaksi euroa.  Siinä oli hinta kohdallaan.     Minä näin jo sieluni silmin, miten levitän jouluksi valkean liinan keittiön pöydälle jouluna.  Jotain muuta väriä lisäksi.  Kaikki eivät arvosta vanhaa kauneutta tekstiileissä.  Tyynyliinoja en laita nukkumatyynyihin vaan koristetyynyihin.  Joku on nähnyt paljon vaivaa tehdäkseen jotain kaunista.  Ne vaativat esillä olemista, eivät hyllyn perukoille laittamista.   En ole hyvä käsitöissä, mutta arvostan muiden tekemiä töitä.  Kaiken hyvän päälle on vielä hienoa, kun ne saa halvalla Vilenin tyyliin.    

Kuvia puhelimella

Kuva
Puhelin on aina mukana kävellessä ja sillä on mukava napsia ohimeno-kuvia.  Ei niin laadukkaita, mutta lenkin jälkeen niitä on kiva katsella.  Toki puhelinten bikselit ovat suurentuneet ja niillä saa jo aika kivoja muistoja.  Instagramiakin olen muutaman kuvan verran opetellut.  Kuvien laatu ei olekaan siinä kaikkein tärkeintä vaan nopeus ja yllätyksellisyys.  Usein ei ole kameraa mukana, eikä aina kehtaa sitä ottaa esiin.  Nykyisin on niin tavallista, että kaikilla on puhelin kädessä ja sillä voi napsaista kuvan tuosta noin vaan, ilman suunnitelmaa.  Kukaan ei oletakaan, että kuvat säväyttäisivät laadullaan.  Nämä kuvat eivät ole kyllä kovin yllätyksellisiäkään, mutta aina voi oppia.  Luvian kirkko sattui tähän kuvaan.   Työpaikan seinältä bongattu perhonen.  Taidetta puusta. Kuntolenkillä pakkasen aikaan aamulla.  Maaseudun peltomaisemaa  

Hiljaiseloa

Kuva
Vähän on ollut hiljaista puutarharintamalla.  Vielä en ole herännyt puutarhan syyskohentamiseen kunnolla.  Puutarha pitäisi ensin siivota perusteellisesti.  Illat ovat jo niin pimeitä, että valoja voisi jo laittaa.  Kynttilätkin on vielä ostamatta.  Naapurustoa tarkkaillaan kuka ensimmäiseksi laittaa valoa oven pieleen.  Eiväthän ne mitään jouluvaloja ole.  Suomessa on syksy niin pimeä, että turvallisuudenkin kannalta on parempi astella tuikun valaisemia portaita.   Ensimmäisiä pakkasaamujakin on jo koettu.  Kauniilta näyttää luonto pakkasen jälkeen.  Aurinko vielä hetkeksi pilkistää ja valaisee ympäristöä.  On  mukava nauttia kauniista päivästä lenkillä tai muuten vain ulkona liikuskelemalla.   En ole enää vuosiin ostanut kanervia tai krysanteemeja.  Omat kukat kestävät aika kauan kukassa.  Syysastereita istutin pari vuotta sitten etupihalle ja ne kukkivat vielä täyttä häkää.   http://www.plantagen.fi/syysasteri-100005604-fi   Otin tämänkin helpolla ja liitin linkin,