Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.

Mökin ja aitan sisustusta pienellä rahalla

Mökin sisustuksessa voi käyttää monenlaisia ideoita.  Ikkunat ovat vanhoissa mökeissä kapeita.  Aiemmin halkaisin verhot kahtia, leveät verhot peittivät ikkunan.  Paneliverhoista löytyi rarkaisu.  Ne riittävät leveydeltään mainiosti pieneen ikkunaan.  Lyhentää niitä täytyi, ne kun usein ovat yli kahden metrin mittaisia.  Ompelukonetta mökillämme ei ole.  Silitettävä saumanauha liimasi päärmeen yhteen ja verhot saatiin heti ikkunaan.   Omista valokuvista suurentamalla ja kehystämällä saa tauluja.  Kaikenlaisilla halvoilla pienillä ratkaisuilla voi mökkiä kohentaa ja kaunistaa.  Niiden paikkoja voi vaihtaa ja välillä kokonaan uudistaa, tarvitsematta käyttää suuria rahamääriä.  Sisustuslehdet tarjoavat usei kalliita, kauniita toki, ratkaisuja sisustukseen.   Monikäyttöiset huonekalut toimivat pienissä tiloissa.  Ikeasta ostettu taso toimii meillä pöytänä, rahina ja nousuapuna uunin peltien liikutteluun.                                  

Kesä, kesä, kesä

Nyt tarkenee astella nurmikolla paljain varpain, vihdoinkin.  Hellettä en kaipaa, mutta tarpeeksi lämmin on mukava.  Ei tarvittu kuin pari lämmintä päivää ja koivut työntävät lehtensä esiin.  Saaviin istuttamani pylväshaapa vielä hiukan viivyttelee, mutta ne ovat muutenkin myöhäisempiä kuin koivut.   Riskillä laitoin ruusupavun taimet viikko sitten pihalle, eivätkä ne ole menehtyneet.  Suojannut ne olen hyvin ja nyt ne kapuavat ruukusta ylöspäin.  Niitä tarvitsee tukea tai sitoa.  Nyt olisi toiveissa hallattomat yöt.   Kesä on niin onnettoman lyhyt, jokainen hetki pitäisi viettää ulkona keräten D-vitamiinia auringosta pitkän talven varalle.   Keväiset kukat kukkivat kauniisti.  Väriä riittää pihan joka puolella.  Pienenkin pihan voi täyttää kukkasilla tai ihan millä haluaa.    Humala kipuaa ylös kovaa vauhtia.  Sillä on voimaa ja tahtoa vallata kaikki lähellä olevat.  

Nyt istuttamaan

Sipulimaa on saatu kuntoon hyytävästä tuulesta huolimatta.  Hiukan lämpenevää luvassa.  Toivottovasti yöpakkaset ovat nyt poistuneet.  Istutin kasvimaalle vähän jo esikasvatettuja taimia.: keltajuuri ja varsiselleri, molemmat ennen kokeilemattomia.  En tiedä niiden kylmän kestävyydestä.  Salaattia laitoin siemenistä.   Kukkien siemeniä uskalsin laittaa.  Unikko, kesäkukkasekoitus, hajuherne ja yhta monivuotista, jonka luvattiin kukkivan istutusvuonna.  Se oli muistaakseni keltakaunokki.  Unohdan niiden nimet melkein välittömästi.  Turha niitä on painaa muistiin.  Kauniita ovat kaikki.    Sipuleita tuli ostettua vähän runsaasti.  Niitä oli pakko tuikkia kukkapenkkeihin ja yksi uusi penkki saunan taakse.  Ei niitä raaskinut poiskaan heittää.   Jännityksen täyteistä elämää kasvimaan osalta.  Pysyvätkö taimet hengissä, kasvavatko, vieraileeko rusakko ja tuleeko satoa.  Mielenkiinto pysyy yllä.  Meikäläisellä ei taloudellinen menetys olisi suuri, vaikka satoa ei tulisi, harmitt

Unelma hyvästä sadosta elää vielä

On kylmää kevättä.  Pieni lämpöjakso huhtikuussa antoi odottaa, että kevät suorastaan syöksyy vauhtiin.  Nyt on niin kylmää ja kuivaa, ettei uskalla oikein mitään istuttaa.  sipulin kanssakin on täytyy käyttää harkintaa, istuttaako vai ei.  Tulin siihen tulokseen, että odottelen vielä viikon.  Kasvimaa on käännetty istutuskuntoon, lämpöä odotellaan.   Laitoin käytävän katteeksi vanhan maton ja sanomalehtiä, jotka kuorrutin hakkeella.  Ne ehkä vähän hillitsevät rikkaruohojen kasvua.     Karua ja kylmää maata on hankala saada kukoistamaan.  Yrittää täytyy.  On paljon mukavampi katsella edes jonkun verra hoidettua piha- ja kasvimaata, kuin pitkää heinää kasvavaa joutomaata.     Puuhailu puutarhassa on rentouttavaa.  Mikään ei  ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole tärkeää.  Löhöileminen auringon paisteess voi olla hetken kivaa, ei aina.   Uurastuksesta tulee palkka loppukesästä, kun kukat loistavat, kasvimaalta saa satoa, marjapensaat ja omenap