maanantai 20. huhtikuuta 2015

Takapihan kevättä

Kevät ja kesä alkaa hahmottua takapihallani.  Kasvihuone on valmis, odottelee vielä asukkaita.  Itse (isäntä) rakentaen tuli vähän halvemmaksi, kuin valmista ostaen.  Kaiken kaikkiaan taisi mennä 130€.  Muovinen ansari kelpaa minulle.  Luultavasti pienelle pihallemme olisi ollut vaikeampi pystyttää valmista.  Vielä on suunnittelematta miten järjestän kastelun ostamatta kallista kastelujärjestelmää.
 
 
Kyllähän siinä useampi tunti meni rakentaessa.  Ruokapalkan lupasin pystyttämisestä.  Muutaman kuukauden päästä näkee onko se ollut hyvä.
 
Takapiha on etelään päin ja aurinko paistaa sinne melkein aamusta iltaan.  Seinänvierus kasvit ovat jo nousseet kasvuun.  Pian saa alkaa kastelun ja katselun.  Kaikki kasvit ansaitsevat ihailevan katseen jos pintaan nousevat.
 


Kevätvuohenjuuri on ensimmäisiä viherkasveja, joka nousee ylös.
 
 
Ruohosipulista saa jo maustetta keväisiin ruokiin.   Pienelläkin pihalla voi kasvattaa paljon syötävää.  Ne eivät rahallisesti ole halpoja kasvatettavia, mutta oman työn arvo on suunnaton.
 
 

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Puiden oksimista ja muita kevättouhuja

Pääsiäinen sattui tänä vuonna niin aikaisin, että varsinaisiin puutarhatöihin ei kovin paljon voinut tarttua.  Vähän sentään.  Hedelmäpuiden ja marjapensaiden oksimista esimerkiksi.  Pieni koekin aloitettiin.  En ole aiemmin koittanut varttaa omenapuuta.  Nyt se tehtiin.  Mökkipuutarhassa on kasvanut itsekseen villiomenapuu, jota olen vähän aina leikellyt.  Nyt siihen tuotiin kaupunkipihalta omenapuusta pieni oksa, joka liitettiin.  Pari oksaa laitettiin vielä 50 vuotta vanhan omenapuun oksiin.  Kokeilla voi aina, eikä harmita yhtään jos ei onnistu, ilmainen kokeilu.
Tässä linkissä on yksi tapa varttaa, englanniksi.  Teimme paljon yksinkertaisemman liitoksen.
 
 
Puutarhassa on mukava kävellä edestakaisin ja suunnitella ja välillä puuhailla jotain yhdentekevää.  Kokosin metsäpolkuni varteen pienen kivipyramidin.  Kaikenlainen koristelu ja kivien kokoilu antaa mielenkiintoa puutarhassa oleiluun, kun mitään ei vielä voi istuttaa.
 
 
Suomessa ei voi ikinä olla varma, minkälainen kevät ja kesä on tulossa.  Varman päälle on hyvä ottaa.  Jos liian aikaisin aloittaa, voi joutua istutukset tekemään useampaa kertaan, eikä siinä ole mitään järkeä.  Näin on minulle tapahtunut monena vuonna, joten kokemus puhuu.  Hintoihinsa ovat tulleet monet keväät tätä ennen.  Jospa nyt malttaisin mieleni.