Puutarhapolun varrelta

  Elokuu on yli puolen välin ja mieleen alkaa tulla syksyn tunnelmia.  Koitan nauttia viimeisistä kukinnoista, sadonkorjuusta, metsän tuoksusta ja luonnon värien vaihtelusta.  Viljapellot ovat toisin paikoin leikattu ja muuttolinnut pysähtyvät ruokailemaan pelloille.  Ne ovat kauniita ja niiden soisi löytävän takaisin taas ensi keväänä. Kierrän kamerani kanssa puutarhaa ja napsin vielä kukoistavien kasvien kukintoja.  Se on kuin jäähyväisiä jättäisi.  Onneksi ja toivottavasti ensi kesänä taas nähdään.  Ukonhattu kukkii tällä hetkellä Hertta vuorenkilven yläkerrassa.  Se on kai myrkyllinen kasvi. Kultapallo ja Kallionauhus kukkivat vierekkäin ikivanhan omenapuun kyljessä vierekkäin. Nauhuksen siirsin toisesta paikasta viime kesänä ja se ei vielä ole oikein selvinnyt järkytyksestä.  Kukkiminen on vähän vaisumpaa. Isohirvenjuuri on minua korkeampi ja leviääkin liikaa.  Sitä pitääkin vähän vähentää. Syysleimut taas saisivat levitä enemmän....

  Kävelylenkeilläni bongaan jo syksyn värejä.  Koivut eivät vielä ole kellastuneet, mutta muita puita löytyy jo monenlaisissa väreissä.  Puhelin on pakko kaivaa taskusta ja näppäiltävä kuva jos toinenkin.  Syksy saa minut aina yhtä iloiseksi.  Silloin, tällöin runonikin käsittelee syksyä. Yksi runoistani kirjastani Kaipaus: Tuuli kuhisee ja kuiskii syksy tulee, syksy tulee kesä on syksyä saattamassa juna jo puksuttaa asemalle ilma on täynnä syksyn ääniä sateen ropinaa putoavien lehtien kahinaa kosteassa säässä värjöttävien  variksien yksinäistä huutelua Pihlajissa oksat kannattelevat mahtavaa satoa lintujen syötäväksi.  Perinnetietoa on pihlajien runsaasta sadosta voi pitää valheena tai sitten ei:  Pihlaja ei kahta taakkaa kanna.  Tuntuisi hyvältä näin lumikolan varresta katsottuna.  Nykyisin ei meteorologitkaan aina tiedä minkälaista säätä on tulossa. Vielä eivät kesäkukatkaan ole lannistuneet vaan jatkavat kukintaa.  Samettikukat ...