perjantai 31. heinäkuuta 2020

Säilönnässä mustikka

Pariin vuoteen ei ole ollut tarpeeksi mustikoita hillon tekoon.  Tokihan marjoja on voinut ostaa, mutta se ei sovi ajattelu - ja toimintatapoihini.  Halvemmaksi se tulee, kun itse poimii mustikat hilloon.  Jos 5 litraa mustikoita keittää hilloksi, niin se on jo hyvä määrä talveksi.  Vähän enemmän keitin.  Uhkasi jo purkit loppua.


Tein yhden kerran sen virheen, että keitin ne tavallisen sokerin kanssa, pelkkää lientähän siitä tuli.  Olisi pitänyt keittää niin kauan, että neste olisi vähän haihtunut.  Nyt keitin hillosokerilla.  Hillosta tulee jo niin tanakkaa, että sitä voi laittaa kääretorttuunki, eikä se imeydy tortun sisälle.  Tietysti hilloa voi jämäköittää perunajauhoilla, kuten itse teen pakastemustikoiden kanssa.  Mustikka on metsän lahja ihmisille.

Marjayrityksillä on vähän hätä kädessä jos eivät saa thaimaalaisia marjanpoimijoita.  Nyt olisi suomalaisilla hyvät apajat itse lähteä metsään.  Mitään kevyttä työtä se ei ole.  En yhtään kadehdi niitä jotka poimivat myös myytäväksi.  Kyllä siinä saa lujan päivätyön tehdä.  Jos sattuu vielä lämmin päivä, kuten minulla.

Mustikka on terveysarvoltaan hyvää tasoa.  Omassa makuaistimuksessa se jää silti toiseksi villivadelmalle.    Vadelmat syön sellaisenaan tai jugurtin kanssa, vadelmahillo häviää taas sitten mustikkahillolle.  

Marjanpoiminnan lomassa ihailin nelivyöjäärää, joka huilasi vesitynnyrin pinnalla.  En ihan heti nimeä tiennyt, piti tiedustella.

Nelivyöjäärä


Vadelmat eivät ole täälläpäin vielä kypsyneet.  Se on hyvä säilönnän kannalta, että marjat kypsyvät eri aikaan.  Järjestyksessä: mansikka, mustikka, vadelmat ja puolukka.  Viinimarjat ja omenat jossain väleissä.
Tänä vuonna en keitä mehua ollenkaan.  Viinimarjapensaat antavat satoa niukasti.  Pensaat ovat jo niin vanhoja, että ne pitäisi uusia.  En ole istuttanut yhtään punaista viinimarjapensaasta.  Nämä mökillä olevat ovat 50-70 vuotta vanhoja ja vielä aika köyhässä maassa.  Kenties ne olisi syytä uusia.
Puutarhassa tapahtuu koko ajan.  Istutin tomaatintaimen taivasalle ja terttuja alkoi ilmestyä.  Tiedä sitten ehtivätkö kypsäksi.


 Iloinen yllätys oli siemenistä istutettu pioniunikko.  Kukat ovat monenvärisiä ja kauniita.  Terälehdet eivät pysy kauaa vaan paljastavat unikkomökkylän.



torstai 23. heinäkuuta 2020

Loppukesän alkuhetket

Kohta pääsen loppukesän töihin puutarhaan.  Satokausikin on jo alkanut.  Mustikkaa kävin jo noukkimassa ensimmäiset litrat.  Sieniä odottelen kasvavaksi.  Nyt alkaa minun toiveaikani. 


Syysistuttamisen voi jo pikkuhiljaa käynnistää.  Kävin siirtämässä raparperin toiseen paikkaan, kun minusta tuntui, ettei se antanut oikein hyvää satoa.  En tiedä mikä oli lopullinen syy.  Sitä on lannoitettu ja kasteltu.  Epäilin vähän syyksi sitä, kun sen vieressä kasvaa tuuhea humala.  Se kasvattaa niin paksut juuret, että vie kosteuden kaikilta.  Kaunis se on, ehkä turhan runsas pieneen rivitalopihaan.



On ollut monta poutapäivää, mutta menin kaivuutöihin, kun vettä jo alkoi ripsiä.  Ei se ole säästä kiinni mitä tekee.
Pienensin raparperin juurta aika lailla.  En tiedä sitten kasvaako se hyvin ensi vuonna.  Juuri oli aika iso ja puumainen, ehkä sekin on verottanut kasvua.  Nyt se on ainakin väljemmillä vesillä.  Raparperi vähän jakaa mielipiteitä.  Toiset eivät pidä siitä lainkaan ja toiset tekevät siitä vaikka mitä.  

Pienessä rivitalon takapihan puutarhassakin haluan välillä puuhata, vaikka mökin puutarhassa kasvaa suurin osa kaikesta kasvattamastani.  

Seuraavaksi onkin sitten Herttavuorenkilven karsiminen.  Siinä on kasvi, joka ei vähästä hätkähdä.  Se kasvaa melkein missä vaan ja leviää.  Ei nyt ihan vallattomasti, mutta hiukan liikaa.  Sitä kasvaa luonnonvaraisena Itä-Aasiassa ja Suomessa melkein joka pihalla.  Osa harrastajista on jo niin kyllästynyt kasviin, että riipii sen kokonaan pois.  Kiitollinen kasvatettava se on siinä mielessä, jos mikään muu ei kasva pihassa, sitä voi kokeilla.



maanantai 20. heinäkuuta 2020

Onnelliset hetket

Onnellisia hetkiä on elämässä paljonkin jos niiden miettimiseen syventyy.  Laitoin listalle mitkä hetket minua ilahduttavat.  Oikein yllätyin itsekin, voisin sanoa olevani melko onnellinen ihminen.  Ikävyyksiä ja huonoja aikoja on kaikilla, niitä ei niin kannata kaiholla muistella.  Mukavista hetkistä jää mieleen kuplivia muistoja, jotka tuntuvat kehon joka puolella.

  • metsässä aurinkoisessa säässä marja-astia täyttyy mustikoista tai puolukoista
  • keväällä ja syksyllä istutuksien aikaan
  • lapsenlapsien tapaaminen
  • pyöräillessä katsellen kesämaisemia
  • hyvät keskustelut läheisten tai tuttavien kanssa
  • autossa maisemaa tuijottaen
  • hyvä elokuva tai kirja
  • kun joku kirjoitukseni on omasta mielestä valmis
  • saunominen
  • liikunta juosten, kävellen tai uiden
Pieni pilkahdus keltaista kukkaa kukkapenkissä saa muunkin väriset kukat näyttämään kauniilta.

Ilonhetkiä löytyy vaikka kuinka paljon, ne vain tulee ohitettua nopeasti.  Puutarha ja kasvimaa antaa tyytyväisyyttä, kun kasvit onnistuvat kukkimaan ja kasvamaan.  Peurankello on luonnon oma kaunistaja, josta se on tuotu puutarhaakin kaunistamaan.




Iloinen ja tyytyväinen mieli ei viivy kauaa päässä.  Aina joku ärsyttävä tapahtuma tai ikävä yllätys työntää mukavat hetket pois.  Sen takia on pakko joskus ihan ajan kanssa miettiä kauniita asioita.  Elämä on paljon parempaa elämää niiden kanssa, kuin ilman niitä.


sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Historian havinaa Louhisaaressa

Piipahdus historiaan aikakauteen tuo aina uuden näkökulman.  Louhisaaren tunnetuin asuja on ollut marsalkka Mannerheim, joka asui linnassa lapsuudestaan joitakin vuosia.  Ensimmäiset linnan omistajat olivat Flemingejä.  Aikakausilta 1700 - 1900 luvuilta kerätyistä huonekaluista  ja koristeista on saatu rakennettua, jos ei ihan asukkaiden omia, niin samanlaisia kokonaisuuksia.  Elämä oli hienostoperheissa, ei pelkästään seurustelua ja ilonpitoa, mutta jotenkin aika oli kulutettava.  Tietysti perheillä oli valtaa ympäristön ja Suomenkin asioissa.  Asuinpaikkana ja kotina linna ei varmaan ollut niistä mukavimmasta päästä.  


Minua viehättää vanhoissa esineissä niiden koristeellisuus ja kauneus.  Posliinifiguureita on monilla lipastoilla. 




Ruokasaliin oli katettu kaunis kattaus, vaikka heti olisi ryhtynyt juhlia pitämään.  Sinivalkoisuus tuo suomalaisuuden mieleen.



Makuuhuoneet olivat kauniita ja tietenkin koristeellisia.  Lämpöä tuomaan petiin palvelijat kantoivat peiton alle kannellisen hiiliastian, joka poistettiin nukkumaan mennessä.  Sänkyverhot pitivät lämmön mukavampana.  Ne olivat tarpeelliset, eikä vain koriste.




Musisointiin oli tiloja, kuten nykyisin olohuoneet, televisiohuoneet ja kotiteatterit.



Ruuat ja leipomukset valmistettiin ulkorakennuksessa, joista piiat ja emännät kantoivat tarjoiltavaksi.



Käsitöiden tekemiseen oli naisväelle oma huone.  Voisin kuvitella siellä syntyneen käsitöiden ohella jutunjuurta ja puheen sorinaa.


Ilman opasta ei linnaan päässyt.  Tasatunnein kierros lähti käyntiin.  Opas kertoi historiasta ja tapahtumista sujuvasti ja mielenkiintoisesti.  Kierros kesti 40 minuuttia.  Ulkopuolisiin rakennuksiin pääsi katsomaan itsenäisesti ja myös historiapuutarhaan, jossa oli niinä aikoina kasvatettuja yrttejä, kukkia ja puita.

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Harmaasiepon kuulumisia

Luonto hiljenee muuttolinnuista vähitellen.  Nopeammat  ovat jo lähteneet.  Viimeisimpänä tässä pihassa sinnitteli harmaasieppo, joka ruokki poikastaan ympäri pihaa sen jälkeen kun oli saanut pennut lähtemään pesästä.
Tällä kertaa pesintäpaikkana oli lauta mökin nurkalla, joka on joskus laitettu siihen pääskysiä varten.  Siinä yhtenä kesänä pesikin pääskynen. Tässä ollaan vielä viemässä ruokaa pesään.



Poikanen opetteli lentämään pieniä matkoja.  Pääsin kuvaamaan lähelle.  En häirinnyt muuten.  Poikaset ovat vaarassa joutua isompien lintujen ja oravien ruuaksi.  Se on luonnon laki, eikä sitä voi ihminen muuttaa.  Poikaset ovat niin säälittäviä räpistellessään eteenpäin.  En ole ihan varma oliko poikasia vain yksi vai oliko niitä useampi.  Välillä poikanen pääsi lentämään korkeammalle.


Harmaasieppo on pesinyt mökkipihassa monena vuonna.  Aiempia pesimispaikkoja ovat olleet haravan lavan päällä autotallissa ja puutikkaiden päällä seinällä.

Tässä kuvassa poikanen on päässyt lentämään ovikatoksen päälle tähtikoristeen alle.  Mukava poikasta oli seurata.



Toinen lintulaji, joka on pesinyt mökin pihassa on käenpiika, joka piipittää keväällä ärsyttävyyteen saakka.  Käenpiika hiljenee, kun pesintä on käynnissä.  Sitä en päässyt kovin lähelle.  Se vahtii pesäänsä pöntössä ja lennähtää karkuun, kun menee lähelle.


Suomen luonto olisi paljon tyhjempi ilman muuttolintuja.  Ne kärsivät paljon muutoista.  Ainakin ne lajit, jotka lentävät Afrikasta saakka.  Muuttomatkat ovat niitä luonnon kummallisuuksia, jotka kuuluvat lintujen elämään.