Siirry pääsisältöön

Historian havinaa Louhisaaressa

Piipahdus historiaan aikakauteen tuo aina uuden näkökulman.  Louhisaaren tunnetuin asuja on ollut marsalkka Mannerheim, joka asui linnassa lapsuudestaan joitakin vuosia.  Ensimmäiset linnan omistajat olivat Flemingejä.  Aikakausilta 1700 - 1900 luvuilta kerätyistä huonekaluista  ja koristeista on saatu rakennettua, jos ei ihan asukkaiden omia, niin samanlaisia kokonaisuuksia.  Elämä oli hienostoperheissa, ei pelkästään seurustelua ja ilonpitoa, mutta jotenkin aika oli kulutettava.  Tietysti perheillä oli valtaa ympäristön ja Suomenkin asioissa.  Asuinpaikkana ja kotina linna ei varmaan ollut niistä mukavimmasta päästä.  


Minua viehättää vanhoissa esineissä niiden koristeellisuus ja kauneus.  Posliinifiguureita on monilla lipastoilla. 




Ruokasaliin oli katettu kaunis kattaus, vaikka heti olisi ryhtynyt juhlia pitämään.  Sinivalkoisuus tuo suomalaisuuden mieleen.



Makuuhuoneet olivat kauniita ja tietenkin koristeellisia.  Lämpöä tuomaan petiin palvelijat kantoivat peiton alle kannellisen hiiliastian, joka poistettiin nukkumaan mennessä.  Sänkyverhot pitivät lämmön mukavampana.  Ne olivat tarpeelliset, eikä vain koriste.




Musisointiin oli tiloja, kuten nykyisin olohuoneet, televisiohuoneet ja kotiteatterit.



Ruuat ja leipomukset valmistettiin ulkorakennuksessa, joista piiat ja emännät kantoivat tarjoiltavaksi.



Käsitöiden tekemiseen oli naisväelle oma huone.  Voisin kuvitella siellä syntyneen käsitöiden ohella jutunjuurta ja puheen sorinaa.


Ilman opasta ei linnaan päässyt.  Tasatunnein kierros lähti käyntiin.  Opas kertoi historiasta ja tapahtumista sujuvasti ja mielenkiintoisesti.  Kierros kesti 40 minuuttia.  Ulkopuolisiin rakennuksiin pääsi katsomaan itsenäisesti ja myös historiapuutarhaan, jossa oli niinä aikoina kasvatettuja yrttejä, kukkia ja puita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen