Joku filosofi on aikanaan sanonut lauseen: Kuljeskele väkijoukoissa, jotta yksinäisyys sinulle jälleen maistuisi. Olen sen filosofian kannalla. En pidä oikeastaan väenpaljoudesta, mutta sitä on pakko välillä sietää jos haluaa nähdä jotain. Teimme parin päivä reissun Kuopioon, joka onkin aivan ihastuttava kaupunki. Keskustassa on paljon puistoja ja kävelyteitä. Tietenkin Kallavesi ja muu vesistö ympäröi kaupunkia. Tämänkin huvimajan bongasin hotellin lähistöltä. Näissä kuvissa ei paljon ihmisiä näy, ne ovatkin otettu illalla. Aamupäivällä oli ihmisiä liikkeellä torilla ja koko kaupungissa. Tuntui, että suomalaiset pyörivät innolla kotimaan maisemissa. Varsinkin ulkona, koska siellä on miellyttävämpää, kun ei niin tarvitse pitää maskeja. Muuten on ollut kesä helteinen, mutta meille sattui kesän kylmin päivä Kallavesiristeilyllä. Kaikki mukana olevat vaatteet olivat päällä, silti tunsin vähän vilua. Kansipaikat oli vain ostettuna. Kauniina kesäpäivänä olisi ollut varmaan