Puutarhapolun varrelta

  Koitan löytää kauneutta sateisessa syksyssä.  Aurinkoiset päivät harvenevat ja värit vaalenevat tai tummuvat, mutta pihasta ja luonnosta löytää kauneutta ja värejä ympäri vuoden.  Kaikella on tarkoituksensa, pimeällä syksylläkin.   Tämäkin sieni, jota en tunnista, sai minut iloiseksi kävelylenkillä.  Kaiken mustan keskellä se aurinkoisena loisti ojan pientareella.  Yhdellä kävelylenkillä näin kauniin värisiä ovia vanhassa rakennuksessa. Metsäteiden varsilla näkyi jos jonkinlaista tupsua tien vieressä.  Luntakin oli jo vähän tullut ja kannon päälle oli jäänyt pieni kerros, kuin pöytäliina. Sade oli jäänyt pisaroiksi heiniin ja tossut kastuivat läpi saakka.  Ei haitannut mitään. Pakkasaamu mökin pihassa kannattaa kokea.  Viimeiset kukkaset ja yhtenä aamuna paistoi sentään aurinko.  Nyt taisi tämä kerta olla vähään aikaan viimeinen mökkireissu.  Tietysti jos säät paranevat voidaan muuttaa suunnitelmia.  Jatkuva sadekeli ei ole mitään mukavaa.  Ulos ei viitsi mennä, ihan sama onko mökill

  Syksyllä juurekset ja muut kasvikset ovat edullisia, puhumattakaan metsän sieniherkuista, jotka ovat suorastaan ilmaisia.  Tekee mieli kokeilla erilaisia mausteita, uusia makuja ja uusia ruokia.  Kauppojen jakamat reseptivihkoset antavat siihen mahdollisuuden.   Pirkan K-ruokalehden ja Yhteishyvän ruokaliite saivat minutkin kokeilemaan reseptejä.  Punajuuri-vuohenjuustokeitto oli makoisaa. Eikä mitenkään vaikeaa tehdä.  Söin sitä keitetyn kananmunan ja raejuuston kanssa pinaattikeiton tapaan. En yleensä pidä makeahkosta ruuasta, mutta tähän hunajan makeus sopi.  Ei sitä niin paljon tarvitse laittaa, mitä reseptissä lukee. Sienipiirakkakin onnistui.  Laitoin kantarelleja herkkusienien sijaan ja unohdin ostaa rahkaa, joten korvasin rahkan maustamattomalla jugurtilla.  Piirakka oli sen verran iso, että siitä riittää syömistä muuksikin kerraksi, pakastin loput. Annokseksi riittää aika pieni pala, siinä on aika paljon kaloreita ja energiaa.  Ihan ruuaksi se käy, kun siinä on riisiäkin lis

  Kotipaikkakunnalla kaikilla on joku paikka tai osatekijä, mihin palaa aina uudestaan.  Minulla se on Kokemäenjoki.  Porissa ei voi asua tai olla jos ei näe jokea, sen yli mennään monesta paikkaa tai sen rannalla asutaan.  Minä en ole asunut ihan rannalla koskaan, mutta näen sen joka päivä, kun lähden jonnekin.  Ei ikään ihme, että laitoin runokirjaanikin Kaipaus ensimmäiseksi runon joesta. Joki on virrannut ohi elämäni loputtomana ohi hiljenevien tehtaiden ohi Kirjurinluodon virran kulkua ei voi kääntää vai voiko. Olen kuvannut sitä silloin tällöin.  Aina joki on ollut minulle tärkeä.  Olen oppinut uimaan joessa, joten se tuo mieleeni lapsuuden.  Isälläni oli paatti, jonka kyydissä sain ihailla jokea myös sieltä käsin. Aikuiselämässä olen ylittänyt siltoja monen monta kertaa, töihin mennessä ja kotiin tullessa.  Virtaava vesi tuo mieleen jatkuvuuden.  Ilman virtaavaa vettä, olemme hukassa. Jossain vaiheessa joki oli niin saastunut, että uimista kehotettiin välttämään.  Onneksi päättä