Kotipaikkakunnalla kaikilla on joku paikka tai osatekijä, mihin palaa aina uudestaan. Minulla se on Kokemäenjoki. Porissa ei voi asua tai olla jos ei näe jokea, sen yli mennään monesta paikkaa tai sen rannalla asutaan. Minä en ole asunut ihan rannalla koskaan, mutta näen sen joka päivä, kun lähden jonnekin. Ei ikään ihme, että laitoin runokirjaanikin Kaipaus ensimmäiseksi runon joesta.
Joki on virrannut
ohi elämäni
loputtomana
ohi hiljenevien tehtaiden
ohi Kirjurinluodon
virran kulkua
ei voi kääntää
vai voiko.
Olen kuvannut sitä silloin tällöin. Aina joki on ollut minulle tärkeä. Olen oppinut uimaan joessa, joten se tuo mieleeni lapsuuden. Isälläni oli paatti, jonka kyydissä sain ihailla jokea myös sieltä käsin.
Aikuiselämässä olen ylittänyt siltoja monen monta kertaa, töihin mennessä ja kotiin tullessa. Virtaava vesi tuo mieleen jatkuvuuden. Ilman virtaavaa vettä, olemme hukassa.
Jossain vaiheessa joki oli niin saastunut, että uimista kehotettiin välttämään. Onneksi päättäjät tulivat järkiinsä ja aloittivat vaatimaan puhdistavia toimenpiteitä. Nykyisin joessa voi kalastaa ja uida ja sitä käytetään paljon huviveneilyyn. Enemmänkin mahtuisi. Länsitien yli tehtiin aikoinaan niin matala silta, ettei siitä kovin korkeat veneet mahdu tulemaan mereltä.
Kokemäenjoki on helmiketju Porin ja Satakunnan maisemassa. Se on elämän ja kaupungin suoni. Jos siitä ei huolehdita, niin saastuu ja kuivuu ihmistenkin elämä.
Joki uomassaan
ihminen elämässään
samaa rataa
kohti sulautumispistettään
joki mereksi
ihminen maaksi.
Kokemäenjoki on upea myös ylävirran suuntaan veneellä kuljettaessa. Todellinen kulttuurimaisema.
VastaaPoista