Puutarhapolun varrelta

  Joulu tuli, oli ja meni.  Ihan mukavakin oli ja syötiin liikaa.  Kaikkein paras lahja oli, kun jälkipolvi vietti aikaa joulupäivänä meidän kanssamme. syötiin ja hassuteltiin.  Ruokaa tietysti jäi syötäväksi moneksi päiväksi sen jälkeen.  Paljon ei heitetty menemään, kinkku oli niin hyvää, että se syötiin kokonaan.  Yhden piirakan tein ja sekin maistui.  Alkaakin olla hyvä taito käyttää kaikki ruoka jollain tavalla.  Niihin on tullut paljon ohjeita.  Minäkin paistoin pannulla viimeiset rosollit voissa, lisäsin vain yhden sipulin ja suolaa.  Martat antaa ohjeistusta miten jouluruuat voi hyödyntää. https://www.martat.fi/marttakoulu/joulu/jouluruoka/herkkuja-jouluruokien-tahteista/ Pakastettuna on vielä laatikoita ja kakkua.  Siellä ne säilyvät jonkun aikaa, paitsi kakut.  Ne tulee meillä käytettyä hyvin nopeasti.  Tänään oli silti pakko päästä leipomaan. Paistoin persikkapiirakan säilykkeestä. Näin aikuisena pitkään eläneenä joulu ei oikein ole muuta, kuin hyvän ruuan kanssa vietettävää

Kissani on hyvä kaveri seurustelemisessa, laiskottelemisessa ja syöntitoverina.  Se pitää yksin olemisestakin, nukkuu pitkin päivää paljon.  Ulkoilua se ei harrasta, kuin kesällä.  Se makoilee vieressäni tai sylissäni, kun katsotaan televisiota.  Heti, kun minulle tulee asiaa keittiöön, kissa rientää mukaan.  Kissani on ovela kerjäämään makupaloja ja tietää missä kaapissa niitä säilytetään. Olen kuvannut kissaani paljon.  Kun kissa tuli meille niin luulin saavani hienoja leikki- ja liikuntakuvia, tilannekuvia, mutta suurimmassa osassa kuvia kissa makaa rötköttää paikallaan tai istuu katselemassa minua ja minun tekemisiäni.    Kun se silloin tällöin riehaantuu, en ehdi puhelinta tai kameraa ottaa käsiini kun se jo on makuulla tai piilossa.   En tiedä ovatko kissat yleensä viisaita vai oppivatko ne vain tietyt tavat.  Vilperi tunnistaa meidän askeleemme jo kaukaa pihapolulta ja on heti vastassa.  Sillä on erehtymätön kellon taju heräämisen suhteen.  Onneksi se antaa meidän nukkua hyvin y

  Näissä pakkasissa on mukava muistella viime kesää.  Kaikki hankaluudet on unohdettu ja mennään kohti seuraavaa kautta.  Halusin taas vähän leikkiä kuvilla ja tein niistä diakuvasarjan.  Laatu on tietysti itsetehdyssä se mitä on, mutta ajatus on tärkein. Pakkaspäivän sauvalenkki tuntui ihan tavalliselta, varusteet vain täytyi olla sään mukaiset.  Pakkanen minut varmaan pisti muistelemaan kesää.   Kun lunta ei ole, tuntui ihan hiihtämiseen valmistutumiselta tämä sauvojen kanssa kävely.  Ihailin lähikallioita ja auringonpaistetta, mikä ei tosiaankaan lämmitä.   Kalliot vain loistivat auringon paisteessa.  Ihmiset vähän kaihtavat liikkumista pakkasessa.  Suomalaisen ei pitäisi pelätä kylmää.  Ovatkohan jotkut ihmiset jo liian tottuneita  lämpenevään ilmastoon. Minä rakastan pakkasta ja lunta.  Sen jälkeen on hieno mennä kuumaan suihkuun ja rentoutua. Pari kuvaa on viime kävelylenkiltä.  Silloin ei aurinko ollut vielä kunnolla noussut. Ruosniemen kalliot