sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kesä 2017

On jo aika muistella mennyttä kesää.  Onnistumisiakin tuli, vaikka tuntui välillä, että jatkuvasti satoi vettä, eikä mikään kasvanut.  Väkisin ei voi kasvattaa mitään, hyvä huolto ja ravinteet auttavat paremmin.  Vähän niin kuin lapsen kasvatuksessa.  Kukkien kasvattamisessa on se hyvä puoli, että kaiken voi aloittaa uudestaan seuraavana kesänä.

Meillä on kaksi puutarhaa, iso ja pieni.  Kokeiluareenaa löytyy välillä liiankin kanssa.  Onneksi ei tarvitse ihan yksin puurtaa.  Kumpikin tekee sen mitä osaa ja jaksaa.  Aina ei tarvitse tehdä mitään, voi vain istuskella ja nauttia näkymistä.  Näin talvella sitten kuvista, mitä on ottanut kesän aikana.

Monet näistäkin kuvista on jo ollut näytillä, mutta halusin koota vielä muutaman tähän juttuun.

Unikot kukkivat kauniisti rivitalon pihalla.  Hentovartisia ja isokukkaisia.  Terälehdet tippuivat aika nopeasti, ehdin sentään kuvaamaan. 




Kärhön suuret kukat kaunistivat omenapuun runkoa.























Robinson Red päivänkakkarat ovat iloisesti kaksivärisiä, kuin pieni keltainen aurinko punaisten terälehtien keskellä.  Täytyy tukea, kun kasvavat niin pitkiksi.









 Iloinen yllätys oli, alppiruusut kukkivat monen vuoden odottamisen jälkeen.  Joko tein jotain oikein tai tämä kesä sopi niille paremmin, kuin edelliset.
 Salaatit kasvatin parvekelaatikossa.  Siitä oli mukava napsia niitä ruokapöytään kaupungissa.



Lumipalloheisi ei pettänyt tänäkään vuonna.  Sitä on ollut pakko karsia liian kasvamisen takia.


Mökin kasvimaalla kasvoivat perunat, sipulit, persilja, purjo ja mansikat.  Perunat varsinkin ilahduttivat maullaan.  Idätin ne monesta lajista, jotka jäivät keittämättä.  Ihan hyvin siis onnistui sekin homma. 

 Mökin tupa on tyypillinen, eli siis ihan tavallinen.  Leivinuuni ja kesäkäytössä sähköuuni.  Vähän uutta ja suurin osa vanhaa kierrätettyä kalustoa.  
 Auringonkukat kasvoivat aittarakennuksen takana auringossa räystään korkeudelle asti.


Sauna pilkottaa omenapuun takana.  Siellä nautittiin monet hyvät löylyt.  Kaiken kaikkiaan ihan mukava kesä loppujen lopuksi.  Ainahan sitä mieluummin muistelee hyviä asioita.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kotoilun leivontapäivä

Itsenäisyyspäivä ja karjalanpiirakoiden leivonta.  Aloitin kotoilun sillä, mitä viime kirjoituksessa suunnittelin.  Ohjeet eivät ole aina niin saletteja, etteikö niitä voisi muutella.  Ohjeessa pyydettiin laittamaan vettä taikinaan 2 dl, mikä heti tuntui aika pieneltä, kun jauhoja tuli yli 6 dl.  Lisäsin ainakin 1,5 dl.  Riisipuuroa kehoitettiin keittämään 2 l maitoa + 5 dl vettä.  Puuroa jäi yli melkein litra.  En tiedä teinkö jotain väärin.

Leipominen oli vähän hapuilevaa.  Taikina tuntui ihan hyvältä kaulita.  Piirakkapulikkaa minulla ei ole ja kaulin tuntui vähän isolta.  Jos nyt oikein innostun, niin pulikka kannattaisi ostaa.  Piirakan muotokin oli vähän hakemisessa.  Eikä se ole mikään ihme.  Viimeisestä kokeilusta on aikaa roppakaupalla.  Äitini oli nopea ja taitava piirakan tekijä.  Olisi pitänyt olla tarkempi ohjeiden säilyttäjä.

Paistamisen jälkeen piirakat tuntuivat vähän kovilta.  Pehmenivät vähän, kun käytin äitini tekemää kikkaa.  Kastelin piirakat voi-maitoseokseen ja jätin piirakat liinan alle joksikin aikaa.  Ohjeessa piirakat vain voideltiin voilla.




Itsenäisyyspäiväksi satoi onneksi lunta, tuli heti valoisampaa.  Pieni pakkanen teki sään raikkammaksi.  Leivonnan jälkeen annos raikasta ilmaa teki hyvää.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kotoilu

Mitä se kotoilu sitten on.  Tanskalainen nimitys on hygge.  Pidän enemmän suomalaisesta kotoilu-sanasta.  Hygge on enemmän oleilua, kotoilu taas puuhastelua ja kodin laittamista.


Tällä hetkellä minun kotoiluuni on liittynyt verhojen vaihto.  Kaikkia ei tarvitse uusiksi laittaa.  Vaihtaa vain verhoja huoneiden välillä.  Yhdet uudetkin laitoin.  


Monet ihmiset eivät käytä verhoja lainkaan, mutta mielestäni ne antavat pehmeyttä huoneen ilmeeseen.  En laita koskaan joulun ajaksi jouluverhoja.  

Jouluna voin muuten jonkun verran laittaa joulukoristeita ja jouluvaloja.


Koristelu on  vähän vaiheessa, kun ei olla edes pikkujoulussa vielä.  Kaikki isommat koristelut tehdään lähempänä joulua.


Olen saamassa enemmän vapaapäiviä talven aikana ja minun kotoiluuni tulee liittymään ruuanlaitto ja leipominen enemmän kuin käsitöiden teko tai askartelu.

Suunnitelmissa on karjalanpiirakoiden teko monen vuoden jälkeen.  Leipominen on muutenkin puuha josta pidän.  Ruokaa teen päivittäin.  Usein se on aika pikaista särvintä nälkään.  Nyt ehtisin paneutua ruuan laittoonkin eri tavalla.

Kotoilu on osaksi säästäväisyyttä.  Tehdään enemmän itse, ei osteta kaikkea valmiina.  Kiireessä ja väsyneenä kaikkea ei jaksa ja viitsi tehdä.  Siihen vaaditaan levollista oloa ja aikaa tehdä.








Kissanikin seuraa kiinnostuneena aina kun tehdään jotain.  Usein se makailee ja on nukkuvinaan.  Puuhien alkaessa se siirtyy mahdollisemman lähelle katsomoon.



keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Luontoa kuvissa

Leikittelen välillä kuvien kanssa tietokoneella ja luon omia videoitani kuvaamistani näkymistä.  Siinä tulee muisteltua paikkoja ja kukkia.  Ne eivät ole ammattilaisen tasoa, mutta mitä sen on väliä.

Erehdysten kautta jotain saan aikaiseksi.  Tämä tietokoneen räplääminen onkin minulla se ajankäytön suursyömäri.  Viihdyn tietokoneella vähän liiankin hyvin.  Täytyy silti mennä välillä uloskin kuvaamaan, jotta saa taas leikkiä kuvien kanssa.

https://youtu.be/E173MVt6Sys

Puutarhatyöt alkavat olla vähissä, jouluun on vielä aikaa.  En ole mikään perinteinen askarteluihminen, vaan askartelen kuvien ja tietokoneen kanssa.  Jokaisella on omat mielenkiinnon kohteensa.  


Onneksi luonto on aina erilainen.  Sieltä löytää uusia kuvaukohteita.

Muutama kuva vielä syksyiseltä Riikan matkalta.




tiistai 17. lokakuuta 2017

Syksyn väri on keltainen

Yksi poutapäivä sentään saatiin sateiden keskelle.  Lähdin ihailemaan lähiluontoa.  Kiipesin mäelle ja sieltä keltaiset puut näyttivät vielä hienommilta kuin läheltä katsottuna.  Nyt alkaa olla viimeiset hetket ihailla ruskan värejä.  Kohta sataa  räpäskää päin näköä ja syksy on muisto vain.  

Vihreä luontokin on kaunis, mutta syysvärit ovat aina olleet mieleni värejä.  Haluaisin itse olla värikäs tyyppi, mutta en ole ja kukaties sen takia ruskan värit saavat minut haltioitumaan.  Auringonpaisteessa ne suorastaan loistavat.






Vettä vasten puut näyttävät herkullisilta. Kalliot antavat puille tummempaa taustaa, ettei kaikki sentään ole värikästä.  

Sadetta on taas luvassa, olin iloinen, että tuli lähdettyä kävelylle.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Ruskan ihailua ja uuden tekemisen keksimistä

Pian on puutarhatyöt siinä vaiheessa, että saa kerätä haravat, kuokat ja lapiot suojaan.  Nyt saa alkaa miettimään ensi kesää tai keksiä uusia mielenkiinnon kohteita.  Ei niitä puutarhalehtiä tai siemenluetteloita jaksa koko talvea selailla.  Ruskan ihailun lomassa voi kääntää katseensa kaappien sisältöön, löytyisikö sieltä mitään unohtunutta, jonka voisi nostaa päivänvaloon.

                                                    Mongolian vaahtera ei oikein tiedä mikä on punastumisaste Suomessa.  Ollako vaaleanpunainen vai tummanpunainen.  Yllätyn sen väristä joka kerta.





 Omenamarjapensaan marjat eivät ole ilmeisesti herkullisia, koska eivät kelpaa linnuille.
Kauniita nekin ovat keltaisten lehtien lomassa.



Tekemista riittää syksyllä.  Voi kyhätä omia asetelmia koreihin.  Tarvikkeet ovat ilmaisia, ei tarvitse säästellä.


Voi löytää kaapeista vanhoja astioita ja ottaa niitä käyttöön tai asetella muuten vain koristeiksi.

Arabian vanhoja astioita löytyy jokaisesta vintistä tai varastosta.  Niistä ei saa myymällä montaakaan euroa, joten ne kannattaa vain asettaa käyttöön.

Kukallisia lautasia oli vuosikymmeniä sitten kaikenlaisia ja niitä rikkoontui paljon.  Jäljellejääneitä huutokaupattiin ja yritettiin myydä kirpputoreilla.  Niiden keräilystä on tainnut halu mennä pois.



Tämän punavalkoisen Villeroy ja boch lautasen ostin joku vuosi sitten 5 € kirppikseltä.  Siihen mahtuu kakku hyvin kokonaisena.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Syksyn mietiskelyä

Syksy hiipii vähitellen puutarhaan ja mieleen.  Värit kellastuvat tai punastuvat, lehdet putoilevat puista.  Syksy ei masenna minua vaan ilahduttaa.  Luonnon vuosikierto on hieno asia.  Ei voi tehdä uutta jos ei jotain vanhaa häviä.  Syksyssä on hienoa sadonkorjuu, värit, erilainen valo, kynttilät ja pimeys.  Vielä ihan en ole valoja ripustellut, kun on vielä kukkien aikaa.  Ideoita olen lehtien palstoilta katsellut miten voisi terassia koristaa.

Lomani viimeistä päivää viettelen ajattelemalla mennyttä lomaa.  Olenko levännyt, olen, olenko puuhannut kaikenlaista, olen, siis ihan normiloma.  Ihan kaikkea en ehtinyt, hyvä niin, elämää on vielä loman jälkeenkin.  Viikonloppuina ja vapaapäivinä voin puutarhassa rapsutella ja mietiskellä syksyä ja tulevaa talvea.

Vielä syyskukat kukkivat: Leimu, auringonkukat.  Pensaista ja puista on osa ehtinyt värivaiheeseen, ne ovat kuin isoja kukkia.  Osa kasveista on vielä vihreänä ja purjot on vielä maassa.  Puutarhassa riittää vielä töitä.

 Auringonkukat ehtivät kasvaa aitan räystääseen saakka, vaikka sitä hiukan epäilin.  Ne ovat perhosten ja muiden lentävien mettä juovien suosiossa.


 Mongolian vaahtera ei petä koskaan värin suhteen.  Se tulee vielä parin viikon sisällä vielä punaisemmaksi.

Luullakseni tämä on tuhkapensas, joka näyttää valkoista aitaa vasten suorastaan ylelliseltä.



Osa on vielä vihreänä osa kellastuu.  Kasvit ovat erilaisia.  


Uusi rakennelma ilmestyi portin pieleen.  Ei ihan itsellään sentään.  Pari vuotta puupökkelö makasi suojattuna pihassa ennen kuin sille keksittiin käyttöä.  Ensi vuonna mökkimme täyttää sata vuotta ja sen kunniaksi puu nostettiin portin pieleen ja sille rakennettiin suoja.  Ylhäällä on vielä aurinkokennovalaisin.

Tekijä on  mies, joka asuu meillä. 

Kanukka on aina kaunis pensas.  Kaksivärinen pensas on runsas ja kaunis. 



keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Ruuanlaiton kiireys ja kohkaus

Loma on nyt ja aikaa olisi tehdä puuhia pitkin päivää pikkuhiljaa.  Sitä kun ei vain tahdo meikäläinen osata.  Monta hommaa päällekkäin on minun tapani.


Tästä se nätisti lähti.  Katsoin keittokirjasta kertausta kaalikääryleiden teosta, niitä kun tulee tehtyä harvoin.  Se olisikin ollut helppo tehtävä.  

Pesukoneeseen pistin petivaatteita pyörimään.  Liekö olin laittanut liian paljon täytettä, pesukone alkoi hyppiä  linkousvaiheessa.  Silloin olin jo kuorinut omenia tehdäkseni vähän hilloa. Hosumiseksihan se taas meni.  

Kaali oli kiehumassa, siitä piti irrotella lehtiä, kaalikääryleiden sisus oli myös valmistumisvaiheessa, kone alkoi hyppiä, omenahillo uhkasi kiehua hellalle ja kissa pyöri jaloissa. Huh-huh.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.  Kaalikääryleet uunissa.


Onneksi olin sentään tehnyt Kanttarellipihvit edellisenä päivänä.  Ne olivatkin uusi kokeilu, kauraryynien ja kananmunien kanssa pysyivät koossa.  Vähän laitoin eri kermaa ja erilaisia kauraryynejä, hyviä olivat.