Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

Talven viettoa

Kävin unelmoimassa puutarhan laidalla mökillä.  Lunta ei ole paljon, mutta kylmää riittää vielä monta kuukautta.  Pakkasvaurioista ei vielä tiedä.  Eniten pelkään viime syksynä istuttamani hevoskastanjan takia.  Kyllähän niitä Suomessa on ollut ja pärjänneet ovat.  Keväällä sen sitten näkee.  Pumpulilunta oli joka oksalla ja hienon näköistä oli.  Täytyy vain nauttia tästä mitä on ja odotella rauhassa, kevät tulee kun on tullakseen.   Luonto on hyvä taiteilija.  Sitä on pakko ihailla ja nauttia tästäkin ajasta.  Enemmän tämä antaa iloa kuin kuraiset kelit, joita niitäkin riitti pikälle talveen.

Kaktukset kasvamaan

Ensimmäiset kukansiemenet on istutettu.  Kaktuksia purkkiin.  Muovihupun alle suojaan ja kosteuden säilyttämiseksi.  Saa nyt nähdä montako taimea nousee koulittavaksi.  Sormet ainakin syyhysivät multaan tarttumiseen.   Kaktuksen siemenet olivat pieniä mustia pilkkuja kämmenellä.  Ne istutettiin pintaan, ei upotettu multaan.  Ei ne aavikoillakaan syvälle putoa.  Tämä on minulla ensikosketus kaktuksien maailmaan.  Ne ovat kauniita katsella.  Toiset ovat värikkäitä itsessään vaikka eivät kukkisi ollenkaan.  Tälläisiä pussin päällä luvataan niiden olevan.     Niiden itämisestä ei ollut prosenttimääriä luvattuna.  Kunhan nyt joku nousisi pintaan.  Siitäkin olisin iloinen.     Seuraavaa istutuskokemusta saa odottaa pari kuukautta.  Siihen asti tyydyn tuijottelemaan purkkien pintaa, milloin ensimmäinen kaktus pompahtaa pintaan.

Siemeniä kesäksi

Siemenkatalogi rapsahti postilaatikkoon ja miten hienoa taas oli syventyä kasvien ihmeelliseen maailmaan.  Tilasinkin niitä muutaman kympin edestä.  Jotkut istutukset varmasti epäonnistuvat, mutta osasta istutuksia on luvassa kauneutta ja syötävää.  Mielestäni näin on parempi suunnitella seuraavan kesän istuttamisia kuin pelkästään kaupasta hakemalla.  Silloin kun niitä tarvitsisi ne ovat lopussa tai ei löydä haluamaansa.  Olen vuosikaudet tilannut siemeniä Korpikankaalta.  www.korpikangassiemen.fi   Heillä on monipuolinen valikoima kaikenlaisia kukkien ja muiden kasvien siemeniä.  Käytän kyllä muitakin kauppoja.  Keväällä laukkaan puutarhamyymälästä toiseen etsien tuttuja vanhoja ja uusia tutustumisen arvoisia siemeniä ja kasveja.  Niitä tulee ostettua yllättävän paljon vuoden aikana.  Puutarhainnostus on jatkuvasti kasvava harrastusmuoto.  Se antaa paljon iloa.   Nämä kukkaset on saatu taimina naapurilta ja kotkansiivet metsästä.  Niinkin voi kartuttaa puutarhakasvistoa.  

Hoidettu puutarhakeskus

Kävin kiertelemässä Porin Kirjurinluodossa Vihertietokeskuksen puutarhassa.  Puutarha voi olla kaunis talvellakin. Syksyllä siistityt kukka-alueet loistivat auringonpaisteessa.  Värit toki olivat ruskeat, mutta niin kuuluu ollakin talvella.  Puutarhaa voi kaunistaa koristeilla ja ympäri vuoden olevilla penkeillä.  Joulu oli kauniisti esillä koristelussa.   Metalliset tulppaanit loistavat auringon paisteessa.  Tulppaaneiksi minä niitä sanoisin, toiset voivat olla eri mieltä.  Kaunis väri sopii mihin vuodenaikaan tahansa.  Talon eteen oli rakennettu jolukalenterimainen kattaus koristeluineen.  sitä oli mukava katsella.  Tämä osa taisi olla jouluaatto.  toimiston aukioloaikoina keskuksesta saa tietoa puutarhasta ja niiden kasveista.  Puutarhassa voi käydä koska vain, se ei ole suljettu.  Jotain voi käydä ihailemassa ilmaiseksikin. Tässä vielä pienoiskatsaus vuoteeni Googlen silmin.  Luulin, että vuoteni ei kaikin puolin ollut hyvä, mutta ilonhetkiä voi löytää pienistäkin asiois