Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Omenoita riittää

Kaksi puuta, jotka tuottavat satoa.  Niistä riittää moneen.  Ehkä vähän tuskastumiseen saakka.  Vaikka siitä menee puolet suoraan roskikseen, niin vielä riittää.  Ampiaiset tuhoavat huonommat omenat, ennen kuin niihin pääsee käsiksi.  Olen jo tehnyt mehua, marmelaadia, paloitellut pakkaseen, tehnyt piirakoita, kiisseliä, smoothia ja tietenkin syönyt moniaita omenoita.  Hienoa on, että puut ovat satoisia.  Pienessä perheessä vain ei kulu talven aikana mahdottomia määriä.   Valkea kuulas ei sovi mielestäni kovin hyvin yksinään tuoremehun tekoon.  Tuoremehun tekoon pitäisi kerätä useampi pussillinen omenoita, ennen kuin niitä kannattaisi viedä tuoremehuasemalle.  Kesäomenat eivät kestä pitkää säilytystä.  Harmittaa, kun joutuu heittämään hyvää syötävää pois.  Kaikkeni teen, ettei niin tarvitsisi tehdä.   Kaneliomenat säilyvät kauemmin, onneksi.  Ne kypsyvät hiukan myöhemmin, kuin valkeakuulasomenat. Pitäisi lueskella uusia reseptejä jos löytyisi jotain erilaisia.  Eil

Saunan takana on tilaa

Saunan takainen piha maalla jää melkein käyttämättömäksi istutusten suhteen.  Sinne viedään lehtiroskia ja harvennuksien jätteitä.  Siellä ne maatuvat luonnollisesti.  Toisinaan sieltä seulotaan multaa lisättäväksi istutuksiin.  Tänä kesänä sitä vähän silmäiltiin siinä tarkoituksessa jos sinne voisi istuttaa marjapensaita.  Siellä on jo lintujen istuttamia herukkapensaita.  Ne ovat saaneet siellä kasvaa rauhassa.  Istutin sinne nyt pari karhunvatukkapensasta kokeeksi.  Ensi kevääna se nähdään ovatko selvinneet talvesta.  Ainakin siellä on voimakasta multaa ja vielä laitettiin ostomultaa päälle.  Katekangasta laitoin ympärille, koska rikkaruohot ja heinät valtaavat helposti koko alan.  Tukipuut ja nauhat piti myös laittaa rentojen taimien tueksi. Saunan takuset olivat ennen ja vielä nykyisinkin paikkoja mihin heitettiin kaikki joutava ja tarpeeton.  Monen saunan takaa löytyy varmaan vuosikymmenien tavaroita.  Minäkin löysin kuopasta pyörän sisäkumin ja astiansirpaleita.  Si

Lisääkö syksy sisustushalua?

Mieleeni taitaa hiipiä syksyn tunnelmat, kun kannan kirjastosta sisustuskirjoja katsottavaksi.  Nyt on ollut paljon esillä vintagemaailma televisiossa ja lehdissä. En ole varma pidänkö kaikista huonekaluista, mutta värimaailma on kiinnostava.  Syvät ja tummahkot värit ja yleensä värikäs sisustaminen on hienon näköistä.  Vaaleatakin saa olla, verhot ja tyynyt voivat olla vaikka kuinka värikkäitä. Bongasin keräilymessuilta verhot, jotka eivät ole olleet käytössä, mutta vanhoilta ne vaikuttivat.  Ne luultavasti koristavat seuraavaksi olohuonetta.  Oranssi väri kiehtoi heti.  Muutaman minuutin mietittyäni, ne oli pakko ostaa.  20 € kaksi verhoa eivät olleet mielestäni kalliit.  Moni ei näitä ikkunaansa laittaisi, varsinkaan valkoista rakastavat.  Kaikilla on oma makunsa. Ruokapuolikin syksyistyy.  Piirakat, uuniruuat ja keitot valtaavat keittion.  Uusia perunoita on syöty kyllästymiseen saakka, nyt ovat vuorossa muhevammat antimet.  Eivät

Rivitalon takapiha selviää helteistä

Helteistä on melkein selvitty, ensi viikoksi luvattiin viilenevää.  Pelkäsin jonkun verran, että takapihani kasvit eivät selviä helteistä.  Siellä nousee lämpötila pahimpina päivinä +50 asteeseen.  Varsinkin, kun olin mökillä pari kolme päivää välillä.  Ne selvisivät vaihtelevasti.  Kokeilin kuukausimansikkaa parvekelaatikoissa ja kastelin niitä ensin vähän liikaakin.  Olen saanut mansikoita jo muutamaan otteeseen. Avomaakurkut viihtyvät oikeastaan paremmin kuin luulin, olen saanut satoa jo niistäkin.  Vasemmalla kasvihuonekurkku, joka ei suostu kasvamaan tuon isommaksi. Kurkun varret versovat laatikon yli ja jatkavat matkaa nurmikolle.  En ole varma täytyisikö varsille tehdä jotain.  Annan niiden kasvaa ja katsotaan miten käy. Pensaskirsikkatomaatti, joka on ulkona, on antanut punaisia hedelmiä, mutta kasvihuonekirsikkatomaatti on vielä vihreänä.  Tomaatteja on terttuina monilla oksilla.  Voi olla, että kypsymisen suhteen aurinkoinen seinusta olisi parempi