sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Syksyn mietiskelyä

Syksy hiipii vähitellen puutarhaan ja mieleen.  Värit kellastuvat tai punastuvat, lehdet putoilevat puista.  Syksy ei masenna minua vaan ilahduttaa.  Luonnon vuosikierto on hieno asia.  Ei voi tehdä uutta jos ei jotain vanhaa häviä.  Syksyssä on hienoa sadonkorjuu, värit, erilainen valo, kynttilät ja pimeys.  Vielä ihan en ole valoja ripustellut, kun on vielä kukkien aikaa.  Ideoita olen lehtien palstoilta katsellut miten voisi terassia koristaa.

Lomani viimeistä päivää viettelen ajattelemalla mennyttä lomaa.  Olenko levännyt, olen, olenko puuhannut kaikenlaista, olen, siis ihan normiloma.  Ihan kaikkea en ehtinyt, hyvä niin, elämää on vielä loman jälkeenkin.  Viikonloppuina ja vapaapäivinä voin puutarhassa rapsutella ja mietiskellä syksyä ja tulevaa talvea.

Vielä syyskukat kukkivat: Leimu, auringonkukat.  Pensaista ja puista on osa ehtinyt värivaiheeseen, ne ovat kuin isoja kukkia.  Osa kasveista on vielä vihreänä ja purjot on vielä maassa.  Puutarhassa riittää vielä töitä.

 Auringonkukat ehtivät kasvaa aitan räystääseen saakka, vaikka sitä hiukan epäilin.  Ne ovat perhosten ja muiden lentävien mettä juovien suosiossa.


 Mongolian vaahtera ei petä koskaan värin suhteen.  Se tulee vielä parin viikon sisällä vielä punaisemmaksi.

Luullakseni tämä on tuhkapensas, joka näyttää valkoista aitaa vasten suorastaan ylelliseltä.



Osa on vielä vihreänä osa kellastuu.  Kasvit ovat erilaisia.  


Uusi rakennelma ilmestyi portin pieleen.  Ei ihan itsellään sentään.  Pari vuotta puupökkelö makasi suojattuna pihassa ennen kuin sille keksittiin käyttöä.  Ensi vuonna mökkimme täyttää sata vuotta ja sen kunniaksi puu nostettiin portin pieleen ja sille rakennettiin suoja.  Ylhäällä on vielä aurinkokennovalaisin.

Tekijä on  mies, joka asuu meillä. 

Kanukka on aina kaunis pensas.  Kaksivärinen pensas on runsas ja kaunis. 



keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Ruuanlaiton kiireys ja kohkaus

Loma on nyt ja aikaa olisi tehdä puuhia pitkin päivää pikkuhiljaa.  Sitä kun ei vain tahdo meikäläinen osata.  Monta hommaa päällekkäin on minun tapani.


Tästä se nätisti lähti.  Katsoin keittokirjasta kertausta kaalikääryleiden teosta, niitä kun tulee tehtyä harvoin.  Se olisikin ollut helppo tehtävä.  

Pesukoneeseen pistin petivaatteita pyörimään.  Liekö olin laittanut liian paljon täytettä, pesukone alkoi hyppiä  linkousvaiheessa.  Silloin olin jo kuorinut omenia tehdäkseni vähän hilloa. Hosumiseksihan se taas meni.  

Kaali oli kiehumassa, siitä piti irrotella lehtiä, kaalikääryleiden sisus oli myös valmistumisvaiheessa, kone alkoi hyppiä, omenahillo uhkasi kiehua hellalle ja kissa pyöri jaloissa. Huh-huh.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.  Kaalikääryleet uunissa.


Onneksi olin sentään tehnyt Kanttarellipihvit edellisenä päivänä.  Ne olivatkin uusi kokeilu, kauraryynien ja kananmunien kanssa pysyivät koossa.  Vähän laitoin eri kermaa ja erilaisia kauraryynejä, hyviä olivat.