Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Sadepäivän puuhia

Sadepäiviä on sattunut tälle talvelle monta ja puuhien keksiminen alkaa jo kyllästyttää. Pihalle olisi mukava mennä, lenkille tai muuten vain.  En ole niin aktiivinen kuitenkaan, että kovalla sateella ainakaan menisin.  Sisällä aika on kulutettava jollakin tapaa.  Alan jo noustessa miettiä mitä tekisin ensin.  Siitä se päivä alkaa rullaamaan, ensimmäinen puuha johtaa toiseen ja niin edes päin.  Ettei koko vapaapäivä mene telkun ääressä.  Tänään aloitin vessan pesulla.    kukkamullan vaihtaminen  pelargonian siementen istuttaminen  kukkien kastelu  kukkasten lannoittaminen Siinä seuraavat puuhat.  Esikko oli tehnyt yhden kukkasen, siitä ilahduin. Kutominen on taas yksi harrastus johon silloin tällöin palaan.  Olen hidas, suorastaan tuskastuttavan hidas kutoja.  Jos on vähänkin jotain laskettavaa ja muita silmukoita kuin oikein ja nurin, niin joudun katsomaan ohjetta monta kertaa.  Kyllä ne silti valmistuvat, melkein aina.  Nyt varmistan ohjeessa pysymi

Mökkiretki

Piipahdimme mökillä ns. retkellä.  Eväät mukana ja lasti sinne jäävää tavaraa.  Sinnehän on hyvä viedä, mitä ei kotiin mahdu tai kotona tarvita.  Tällä kertaa lumettomuus ei haitannut, päästiin pihaan saakka ajamaan.  Emme vietä siellä talvella enää lomia tai viikonloppuja.  Lieneekö syynä mukavuudenhalu.  Mökin lämmittäminen vie muutaman päivän, eikä siihen ole oikein halua.   Aurinko sentään paistoi ja saatiin ovikin auki, se oli kosteuden takia turvonnut piukaksi.  Hellaan laitettiin tuli makkaranpaistoa varten ja termospullosta kahvit päälle.  Ihan retkeltä se tuntui.  Puita oli jemmattu kuistille seuraavaa käyttöä varten. Pieni kävelylenkki raikkaassa ilmassa ja pihan tarkastelua.  Vihreätä oli, mutta kalseaa.  Ei ihan keväältäkään vielä tuntunut vaikka aurinko paistoi.  Välillä on hyvä käydä mökillä ihan vaan tarkastuskäynnillä, ei koskaan tiedä kuka on tullut käymään ilman lupaa.  Naapureihin on hyvä olla hyvät yhteydet, että he ilmoittelevat jos tapahtuu jotain odo

Kesä ja lisääntyvä vapaa-aika

Tällä hetkellä alkaa mieli jo siirtyä kevättä kohti, kun tuo talvikaan ei oikein ole ollut  mukava.  Sadetta on tullut joka muodossa, maahan vain ei ole jäänyt mitään.  Toisaalta se on hyvä, kun ei ole ollut liukasta.  Lämmintä säätä luvataan vielä nyt helmikuullakin. Siemeniä on tietysti tilattu ja vähän suunniteltukin.  Viime kesäisiä kuvia olen katsellut ja mietiskellyt mitä vielä kukkapenkkeihin mahtuisi. Värikkäitä kuvia katsellessa mielikin keventyy.  Tuleehan se kesä sieltä muutaman kuukauden kuluttua.  Se onkin ensimmäinen kesä eläkkeellä.  Aikaa on vaikka mihin.  Liikaa tekemistä en halua suunnitella.  Antaa ajan kulua ja teen sitten mitä haluan ja mihin voimat riittävät. Mökkeiltyä tulee varmaan enemmän mitä työssä ollessa, kesän ajan ainakin.  Vapaa-aikaa on yllinkyllin.  Olen huomannut, että eläkeläiset ovat kovin kiireisiä.  Minkähän takia?  Onko heillä ja kohta myös minulla, kiire tehdä ja harrastaa kaikkea mikä on jäänyt ajan puutteen takia tekemättä.  E