Puutarhassa on aina tekeillä jotain uutta. Toisen saa tehtyä niin toista jo miettii. Musta mummon vanha pyörä on ollut kallellaan puuvajaa vasten jo vuosia. Nyt tuli mieleen voisiko sitä jotenkin käyttää mökin tienpielen tekemisestä mielenkiintoisemmaksi. Olen nähnyt usein, että kukkia on aseteltu kasvamaan takahäkkärälle. Meillä se ei oikein onnistu, kun saattavat olla montakin päivää kastelematta. Päätin siis laittaa kukat kasvamaan maahan ja kiipeämään ylös runkoa. Toiseen päähän laitoin kärhön ja toiseen päähän Karhunkierron (elämänlanka). Sitä ei ollut oikein myytävänä, joten kaivoin pari juurenpalasta kaupunginpenkistä. Olen sitä yrittänyt sieltä tuhota huonolla menestyksellä. Aina se jostain kampeaa ylös. Nyt se siis saa uuden mahdollisuuden. Jos se tuolla juurisessa ja kivisessä maastossa kasvaa niin ihmettelen. Pyörän takana odottaa uusi tehtävä tekijää. Puupino kuljetettavaksi katoksen ...
Blogin keskiössä on puutarha ja koti. Polut voivat silti kulkea moneen suuntaan. Tapahtumia ja tuntemuksia monelta kantilta. Gardening and countryside. #garden