Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Kuvia matkalta

Kuva
Puutarhaihminen katselee aina matkoillaankin kasveja ja kukkia, niin minäkin.  Teneriffalla katse löysi heti valtavat banaaniviljelmät.  Niitä oli peiteltyinä ja avoimina tienvarret täynnä.  Ostinkin niitä pariin otteeseen.  Eivät ne minun suuhuni mitenkään erilaisilta maistuneet.  Pienenpiä ne olivat kuin tänne rahdatut. Kukinta-aika siellä oli vähän mennyt.  Keväällä sielläkin luonnonkasvit kukkivat.  Lämpimässä kukkivia kasveja näkyi puistoissa ja katujen varsilla.  Kesäiset lämpötilat olivat ihan Suomen hellepäivien asteissa.   Maisemat olivat kuumaisemia, muualla kuin kaupungeissa.  Ihmettelin kyllä miksi tuhka- ja laavakentät eivät sen enempää olleet ottaneet siemeniä vastaan.  Maaperä ei ollut kovin hedelmällistä.  Korkeammalle noustessa kasvit alkoivat muistuttaa pohjoismaista.  Havupuuvyöhyke tuli vastaan kilometrin korkeudessa.  Ainoastaan puita kasvoi, ei mitään puiden alla.  Se oli jhotenkin aavemaisen näköistä.  Monenlaista maisemaa näkyi kulk

Lisäkypsytystä paprikoille sisällä

Kuva
Kasvihuoneeni ei jaksa kypsyttää satoani kypsäksi.  Joko se on liian varjoisassa paikassa tai joku muu mättää. Pitäisi tietysti istuttaa aikaisemmin. Kaikki tomaatit jouduin kypsyttämään huoneen lämmössä.  Kypsyivät ne sislläkin, mutta harmittaa, kun toiset saavat noukkia hedelmiä suoraan ulkoa. Paprikan kanssa kävi samoin.  En ollut tietoinen kypsyvätkö ne irrallaan kasvista, joten toin koko kasvin sisään.  Se on kasvanut puolitoistametriseksi ja siitä tuli vähäksi aikaa hieno viherkasvi keittiöön.  Nyt vasta ovat ensimmäiset hedelmät alkaneet punertaa.  Josko jouluksi saisi paprikaa ruokapöytään.  Pakkasta on ollut jo kuukauden verran öisin, joten paprikani olisivat jo tuhoutuneet kylmässä kasvihuoneessani. Hyvä näinkin jos saan maistaa omin käsin istutettua satoa. Olen kyllä joskus aiemmin istuttanut itse siemenistä paprikoita ja kasvattanut ne sisällä.  Miksei siis näinkin päin. Puutarhassa on myöhäänkin jotain marjoja linnuille.  Olen ihmetellyt miksi pun

Väriterapiaa luonnosta

Kuva
En kaipaa revontulia, kun ruskan värit valtaavat luonnon ja pihan.  Kävely- ja pyöräretkillä saa ilmaista väriterapiaa.  Puut ja pensaat liekehtivät kirkkaissa väreissä.  Välillä täytyy oikein pysähtyä katsomaan ja ihailemaan väriloistetta.  Ohikulkevista ihmisistä vaikutan varmaan ihan pöljältä.  Onneksi otan toisinaan kameran mukaan rekvisiitaksi.    Aina eivät ruskan värit pääse näyttäytymään.  Wikipediasta piti taas opetella ruskan syntyminen.   " Valon väheneminen ja lämpötilan aleneminen aiheuttavat yhteyttämisen loppumisen, jolloin lehtivihreä alkaa hajota ja lehden sisältämät muut väriaineet , kuten oranssinpunaiset karotenoidit ja keltaiset ksantofyllit , pääsevät näkyviin. Lehtivihreän muodostaneet molekyylit siirtyvät hajottuaan kasvin monivuotisiin elimiin, puilla runkoon, sillä niiden valmistamiseen kuluu puulta paljon energiaa ja mineraaleja. Tämä mahdollistaa niiden käyttämisen uudestaan. Kuitenkin esimerkiksi tervaleppä pudottaa lehtensä vihreinä, ko