Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2014.

Pyhä-Häkin kansallispuisto

Kun omat polut tuntuvat kapeilta ja mitään sanomattomilta, on mukava lähteä muualle kävelemään. Muutama vuosi sitten kävimme Pyhä-Häkin kansallispuistossa.  Siellä hienot polut halkoivat vanhan metsän keskellä monenlaisessa maastossa.  Pidän paljon puista ja metsässä kulkemisesta.  Siellä mieli rauhoittuu ja saa uusia kokemuksia. Puu elää vanhaksi ja kasvaa hitaammin kuin muut kasvit.  Ihmiset ovat siellä vain kävijöitä ja ohikulkijoita.  Metsä, varsinkin kansallispuisto, on turvapaikka puille ja eläimille.  Puut antavat kaaduttuaankin suojapaikkoja ja pesiä linnuille ja muille eläimille.    Valokuvat ovat hieno muistelutapa käydyistä paikoista, niihin voi palata koska vain ja elää hetket uudestaan.  Näin vanhoissa metsissä tuntee itsensä pieneksi ja arvottomaksi suuren luonnon rinnalla.  

Kevätaurinko kasvattaa

Ryhdyin mullan vaihto puuhaan.  Tuntui mukavalta upottaa sormet multaan.  Parilla kukalla olivat juuret kasvaneet niin suuriksi, oli pakko isontaa ruukkua.  Ei siinä muuten mitään, mutta tila uhkaa loppua pienessä asunnossa.  Minulla on etelän puolella ikkunat ja ikkunalauta on kesällä niin kuuma paikka, epäilen ettei siinä pysty edes kaktuksia kasvattamaan.  Joiden siemenet ovat itäneet kolmen viikon kasvattamisen jälkeen.  Pari milliä tainta on mullan päällä.    Keväällä istutukset kasvavat hurjaa vauhtia.  Mitään vihanneskasveja en pysty esikasvattamaan sisällä.  On maltettava mielensä vielä pari kuukautta ainakin.  Sitten voi jo ulos istuttaa suojattuna joitain siemeniä.    Puutarhalehtiä on tullut selattua paljon.  Viimeksi selasin vanhaa Maalla-lehteä 4 vuodelta 2012.  Siinä oli tehty kauniita kukkakimppuja.  Kukkasista voi iloita niin monella lailla.       Nyt mullanvaihdon kokeneet kukkaseni saavat odottaa kukkimista muutaman kuukauden.     

Puutarhablogeja

Löysin mukavan sivun jossa voi ihailla ja katsastaa puutarhoja vyöhykkeittäin. http://karolinanpuutarha.blogspot.fi/   Sinne voi lisätä omansa.  On aina kiva seurata muiden tekemisiä ja kuvia.  Niistä saa paljon ideoita omaan tekemiseensä.  Aina ei voi ruveta tekemään heti jotain kun tulee mieleen.  Suunnitelmia voi tehdä talvellakin.  Ne jalostuvat aikaa myöten.   Blogeja löytyy myös www.blogilista.fi  linkistä.  Sieltä löytyy aiheen mukaan kaikenlaisia blogeja.     Puutarhablogeja julkaisee www.huiskula.fi   Tästä linkistä löytyy kuvablogi.  Kauniita kuvia ja tunnelmia. http://tiitsankuvablogi.blogspot.fi/   Tässä vähän kukkakuvia parin vuoden takaa rivitalon takapihalta kolmannesta vyöhykkeestä. Lumipalloheisi ja pioni. Perankellot, leijonankidat, neilikat ja kehäkukat kukkivat sovussa ja sikinsokin pitkin kukkapenkkejä.