Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lemmikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lemmikki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. marraskuuta 2019

Kissani Vilperi

Kissani on aina mukana kaikissa puuhissa mitä teenkin.  Tietysti sillä on sisäkissana tylsää ja kaikki, mikä poikkeaa tavallisesta puuhasta, on hienoa.  Aina se ei ole meikäläisestä mukavaa jos on leipomassa tai jotain muuta, mihin kissankarvat eivät sovi.  

Olen koittanut keksiä sille mielenkiintoista tekemistä silloin tällöin.  Sille on jätetty pahvilaatikoita rikottavaksi, nakin palasia jahdattavaksi ja paljon muuta.  Omista leluistaan se ei oikein välitä.  Kun heittää pallon, se juoksee sen perään ja odottaa, että minä tulen heittämään pallon uudestaan.  Kissa ei ole siis tyhmä, ihminen on kissan palvelija.

Kissani, joka nimi on Vilperi, nukkuu suuren osan ajastaan, mutta kaipaa hereillä ollessaan leikittäjää ja hyvän pitäjää.






Makuualustana olen myös hyvä.  En tiedä hakeeko se lämpöä vai läheisyyttä.  Televisioita katsoessa se retkottaa sylissäni autuaana ja on närkästynyt jos nostan sen pois.  Television edessä saatetaan viettää aika paljon aikaa yhdessä.




Vilperi ulkoileekin kyllä, taluttimen kanssa ja häkissä.  Mieluusti se ulkoilisi enemmänkin, mutta emännän laiskuuden takia harvemmin.




Ei se minun mielestäni ole kärsinyt muuten sisällä olosta.  Painoa voi olla liikaa.  Kyllä kai kissankin voi lihottaa liian lihavaksi, varsinkin, kun se on perso makupaloille.

Selällään olo ilmentää mielestäni rentoutta ja hyvää oloa.  Vatsan näyttäminen on kissalta luottamuksen osoitus.




Toisinaan se seuraa televisiota jos siellä näytetään eläimiä.



Varsinaisesta lenkistä ei voi puhua kissan kanssa.  Se on nuuhkimista ja puskissa kaivautumista.  Taluttimet voisivat olla helpommin puettavissa.  Vilperi antaa hyvin laittaa taluttimet päälleen, mutta pois ottaminen on välillä hankalaa.  Useampi raapale on tullut käsiin.  Täytyy antaa kissan rauhoittua vähän ja houkutella makupaloilla, niin se onnistuu.


https://www.mustijamirri.fi/kissat-ulkoilevalle-kissalle

Eri mallisia valjaita löytyy. Ehkä helpompia kuin tämä, mikä meillä on käytössä.







sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kukat suojaan lemmikiltä

Kissanpentumme on ottanut urakakseen tuhota kaikki sisäkukkani ja on siinä melkein onnistunut.  Aina ei voi olla vieressä vahtimassa ja oli pakko keksiä jotain.  Verkko oli viritettävä hyllyn eteen.  Eihän se mikään kaunistus ole, tilanne oli  sellainen, oli pakko tehdä jotain.  Ja kyllä, olen laittanut kissalleni kasvamaan ohraa.  Siitä se ei ollut niinkään kiinnostunut.  Kissa  repi kaikki heinät yksitellen lattialle multineen.  Kissani on nyt puoli vuotta ja toivon sen rauhoittuvan vuoden iässä.  Muutenhan lemmikkini on aivan ihana.  Siinä unohtuu moitteet, kun se tulee syliin nukkumaan ja siliteltäväksi.


Kukista ei ole paljon jäljellä.  Jotkut kukat eivät enää tokene hyökkäyksistä.  Tulee siinä sitten uusittua koko valikoima.  Olemme vielä ottaneet sitruunamehuruiskauksen lisäkarkoitteeksi.  


Kukantuhoojani tässä viattoman näköisenä makailee.

Syksyn kuvat

 Tämä vuoden syksystä ei tule kovin värikästä.  Sadetta on luvassa ja lehdet vain ruskistuvat ja putoavat maahan.  Kenties myöhemmin syksyll...