Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Kivien kauneus

Olen aina pitänyt kiviä kauniina, vaikka mökillä niitä on välillä liikaa, kun istuttaa jotain.  Olen vähän sitä mieltä, että Siikainen on kivisin kunta Suomessa.  Istutin kotoa siirretyn marjasinikuusaman mökille ja kuopasta nousi kymmenkunta ison nyrkin kokoisia murikoita.   Isompaa kiveä kävimme metsässä katsomassa.  Se on kirkkokiveksi nimetty möhkäle keskellä metsää.  Sen uskotaan olevan jääkauden siirtämä ja varmaan onkin.  Siitä on joskus yritetty lohkoa palasia, mutta onneksi suurin osa on jäljellä. Kirkkokivi Kirkkokivi Kovalla työllä istutettu  marjasinikuusama on jo aloittanut silmujen aukaisun.  Katkoin oksia aika paljon, saadaksemme sen mahtumaan kyytiin.  Toivottavasti se selviää, ettei työ ollut turha. Linnut pitävät marjoista niin paljon, etten juuri koskaan ole saanut, kuin maistiaiset.  Eivät ne kovin makeitakaan ole, syötäviä kyllä, toisin sinikuusaman marjat. Kiviä käytän usein pihan somistamisessa.  Mökillä se on helppoa, koska omalta maa

Mitä keväästä tulee mieleen

Mitä tulee keväästä ensimmäisenä mieleen? Minulle tulee mieleen leskenlehti ojanpientareella. Tänään näin ensimmäisen, vaikka on ollut niin kylmiä päiviä. Tietysti paljon muutakin kuuluu kevääseen.  Narsissit, tulppaanit ja lumen sulaminen.  Ostotulppaaneilla piti aloittaa, kohta jo omatkin istuttamat työntyvät maasta. Kauniita ja saman kokoisia ovat.  Laitoin keltaisten tulppaanien joukkoon omenapuunoksia ja ne alkoivatkin tehdä nuppuja.  Ensimmäisen kerran näin tämän ilmiön.  Vielä kaktuskin alkoi kukkia.  Ei tahtonut tehdä sitä joulukuussa. Takapakkia tuli kevään etenemiseen, mutta päivät lämpenevät ja päästään taas oikeaan aikatauluun.   Kävin pyöräilemässä auringonpaisteessa.  Kevätpilvet lipuivat taivaalla ja mieli kirkastui.  Ulkoilevia ihmisiä näkyi paljon muitakin.  Kevät herättää synkimmänkin mörrikän.

Kohta pääsee puutarhatöihin

Kevään edetessä tulee seurailtua säätiloja enemmän kuin tavallisesti.  Pääsiäisenä viimeistään pitäisi päästä puutarhaan tekemään jotain, varsinkin, kun pääsiäinen on tänä vuonna niin myöhään.  Kylmältä vielä näyttää 10 vrk sääennuste.  Kaikki suunnitelmat on tehty alkua varten.   https://www.foreca.fi/Finland/Pori/10vrk Lista: Kevätruiskutus Haravointi  Sinimarjapensas kaivettava ylös ja siirrettävä mökille. Näin ensimmäisillä puuhilla pääsen alkuun.  Suunnitelmissa on vielä poistaa seinänvieruskukkapenkit, sorata ne ja käyttää niitä ruukkukasvien kasvattamiseen.  Seinänvierustat eivät oikein sovi istutuspenkeiksi.  Ne pitävät seinät kosteina ja voivat aiheuttaa vaurioita rakenteisiin.  Vuosikausia ne ovat minullakin olleet kasvimaana, pienessä rivitalopihassa kaiken tilan haluaa käyttöön.   Kevät on ihastuttavaa uuden kasvun odottamista.  Ensimmäiset kasvit saavat olla hetken ainoita, kunnes ne sekaantuvat muiden joukkoon.   Kevääseen kuuluu ajatuksissani