Talvellakin löytää kaunista katsottavaa, jos ei omasta puutarhasta niin laajemmalla sihdillä. Kaupungeissa koitetaan aina kaunistaa vähän tavallisen oloisia kohteita. Talojen seiniä erityisesti. Ne saavatkin hymyn huulille. On hienoa, että taiteilijat pääsevät esittämään taitojaan suuremmilla pinnoillakin. En ole niitä kuvannut, mutta puiston penkit sain kuvattua Kirjurinluodolla. Taideopiskelijat ovat päässeet kirjomaan penkkejä. Ne olivatkin värikäs lisä vähän kalpeaan talvipäivään. Näitä voisi kotipuutarhassakin harrastaa, ainakin sabluunoiden avulla. Kun tuota piirrostaitoa ei ole siunaantunut yhtään. Liiallisuuksiin ei kannata mennä, silloin jää puutarhan päätähdet varjoon. Nyt on suunnittelu jo käynnissä kevään puutarhaan. Voisiko jostain tämän tapaisesta tulla uusi elementti johonkin kohtaan puutarhassa? Kevääseenkin on vielä aikaa...
Blogin keskiössä on puutarha ja koti. Polut voivat silti kulkea moneen suuntaan. Tapahtumia ja tuntemuksia monelta kantilta.