Kevät mönkii pikkuhiljaa paikalle. Nyt on jo niin lämmintä päivisin, että voisi jo ruveta keväthommiin. En kuitenkaan usko kevään tulevan sen aikaisemmin, kuin ennenkään. Yritän vähän piristää itseäni ja tein jo pääsiäisasetelman sisälle. Hain kaupasta narsisseja ja istutin vehnänjyviä. Sain vielä tänään postcrossingista pääsiäistoivotuksen. Tuli oikein mukava olo. Kyllä tämä odotus kestetään.
Translate
keskiviikko 18. maaliskuuta 2026
Takapihan kevät alkaa
sunnuntai 8. maaliskuuta 2026
Kevät keikkuu
Aurinko on hellinyt muutaman päivän, alkaa tuntua jo keväältä. Linnut laulavat kevätlurituksiaan. Aurinko paistoi jo niin lämpimästi ja kirkkaasti, että piti harkita laittaako jotain varjostusta pienille kääpiöhavuilleni. En sentään varjostuskangasta ostanut vaan leikkelin palat vanhaa verhoa ja niillä peittelin ne. Annoin vähän lämmintä vettäkin juurelle. Huomiseksi taas luvattiin pilvistä ja vähän sadettakin. Violetti kangas piristää ankeaa nurmikkoa.
Kissan halusi vähän haistelemaan kevään hajuja. Vein vähän kierrokselle. Kissaa ei kovin tarvitse ulkoiluttaa. Sisäkissalle riittää pieni happikävely pihamaalla. Kävelykierros oli ehkä 10 m. Haistelua enemmän.
Maljakkoon laitoin mustikanvarpuja. Ne kuulemma lähtevät tekemään lehtiä, kun ne tuo sisälle. Pitää sitäkin kokeilla. Jotain vihreää haluan nähdä siellä täällä.
Vähän on tässä odottelua kevättöiden suhteen. Pitkä odotus hermostuttaa, ei oikein voi tehdä mitään. Pari vuotta on ollut niin kylmää ja kuivaa. Turha on istutella mitään. Se on rahan turhaa tuhlaamista. Yöt ovat vielä pakkasella. Jos oikein haluttaa niin voi laittaa jotain yrttiä kasvamaan. Minä laitoin basilikan siemeniä yrttiruukkuun ikkunalle. Siinä kaikki mitä uskallan tehdä.
perjantai 16. helmikuuta 2024
Multaa kukille
Vihdoin on sisäkukkaset siistitty ja osalle vaihdettu mullat. Siinä on oikeastaan kevään aloituslaukaus. Ison marraskuun kaktuksen heitin pois, se kun oli niin lopussa. Olihan se minulla ainakin toistakymmentä vuotta. Ostin vuoden lopulla eri värisen ja toivottavasti se jaksaa kauan. Tähän minä vaihdoin mullat jo pari päivää sitten. Se on tarkoitettu bonsaipuuksi, mutta en osaa ja se kasvaa muutenkin hyvin. Leikkasin siitä muutaman oksan pois.
Se näyttää tältä suunnalta, kuin juoksemaan lähtevä nainen. Se on mielikuvituksesta kiinni, mitä siinä näkee.
Mielestäni kivet ovat kauniita ja niitä lisään milloin mihinkin kohtaan.
Vaihdoin vähän kärsineen Kiinanruusunkin alta kastelevaan ruukkuun, se kun näyttää olevan armoton juoppo. Katsotaan miten sen käy.
Pesuhuoneessa homma toimii hyvin. Saa siivottua mullat pois. Oli mukana myös multapressu, jolla kannoin mullat pihalle.
Syksyn kuvat
Tämä vuoden syksystä ei tule kovin värikästä. Sadetta on luvassa ja lehdet vain ruskistuvat ja putoavat maahan. Kenties myöhemmin syksyll...
-
Olen kuullut, että orkideat ovat vaikeita kasvatettavia, enkä ole uskaltautunut edes kokeilemaan. Nyt rohkaistuin, kun näin muidenkin kok...
-
Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen. En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juurist...
-
Jotenkin tuntuu, että alkukesästä kukkivat enemmän valkoiset kukkaset. Luonnossa ja puutarhassa. Muitakin värejä löytyy, silmiini osui ku...













