Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2026.

Raparperit säilöön

Kuva
 Minulla on raparperia itselläkin, mutta sain kesämökkinaapurilta aimo sylillisen niitä.  Ne olivat vallan erinäköisiä, kuin omani, ihan vihreitä.  Eivät olleet niin kirpeitä.  En tiedä mitä laatua ne olivat.  Otin kuitenkin vastaan, he eivät voineet syödä niitä.  Tuo yksi punertava on omasta penkistä. Paloittelin ne pusseihin ja vähän sokeria päälle.  Ne tuntuivat olevan vähän kovempiakin, kuin omani.  Kova työ niissä oli.  Olen jo kasasta pilkkonut melkein puolet.   Kulhoon pilkoin vielä piirakkaa varten.  Siihen meni melkein litra.  Piirakka oli mainionmakuinen Kotikokki sivulta.  Pellillinen raparperi-rahkapiirakkaa, josta laitoin pakkaseen suurimman osan.  Siitä saa monen kahvin kanssa suun makeaksi. Paistoin sitä hetken kauemmin, kuin reseptissä. https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/21377/Raparperi-rahkapiirakka/ Omistakin raparpereista pitää vielä tehdä jotain.  Hillosta en niin välitä, mutta kiis...

Kasveissa on voimaa

Kuva
  Kasvien voima tulee esille keväisin, kun ne lähtevät kasvuun vaikka ovat katsojan silmissä viimeisiään henkosia veteleviä raakkeja.  Otan esimerkikseni omenapuun, joka taitaa lähestyä sataa vuotta.  Sitä ei ole tunnesyistä kaadettu.  Lehdet ja kukat ilmestyvät keväällä vaikka kyljessä ammottaa läpi puun menevä reikä.  Syötäviä omenat eivät ole, niitäkin ilmestyy vielä jonkun verran.  Runkoa pitkin virtaa vielä kasvuvoimaa. Toisia kasveja on melkein mahdoton hävittää ellei kaiva kaikkia multia pois ja korvaa ihan uudella.  Aina ne pilkistävät jostain ja ovat niin voimakkaita, että muilla kasveilla on vaikeaa.  Tämä kukkapenkki on ollut vaikea.  Siihen tuotiin jokunen vuosi sitten istukas, mikä vie tilaa muilta.  Olen repinyt sitä ja vienyt kompostiin.  Sen nimi taisi olla varsankello.  Sitä varsinaisesti ei ollut tarkoitus tuoda vaan joku muu.  Taistelu jatkuu.  Reikäinen omenapuu näkyy taustalla. Humala vahvana kasv...

Juhannusaika

Kuva
  Juhannus alkaa olla ohi.  Ei ollut niin helteistä kuin luvattiin, se oli hyvä.  Tuuli oli aika voimakasta.  Tuuli ja grillivalkea pitivät huolen, ettei hyttyset häirinneet.  Tosin niitä on ollut aika vähän, kun oli pitkään kuivaa. Juhannusruusut onnistuivat kukkimaan juuri oikeaan aikaan.  Sitä jouduttiin katkaisemaan ja oksat painuivat kovin alas.  Männystä lähti hyvin kuori kesän alussa ja siitä tuli hyvä tuki ruusulle.  Kukat saivat oikein loistaa. Juhannus oli meillä hyvin perinteinen: iso kattilallinen uusia perunoita, kalaa savustettuna (lohta ja siikaa) sekä silliä ja silakkaa.  Grillimakkarat on pakkomakkaraa.  Saunaa ja polskimista pikkualtaassa löylyjen välissä.  Uimassa kävin jo päivällä rannassa.  Toisinaan kaikki tuntuu niin tavalliselta, mutta ei kaupunkiin halua jäädä. Grillissä onnistuivat kaslerpihvitkin mainiosti.  Ensin ylemmäksi ja pitkä kypsytys alempana.  Emme osaisi varmaan hiilillä grillataka...

Vähän erilaista ruokaa

Kuva
  Tutustuin uuteen tuotteeseen, kikhernejauhoon, joka sopii suolaiseen leivontaan ja ruuanlaittoon.  Eikä siinä mielestäni valmiissa tuotteessa mitenkään maistu liikaa kikherne.  Siinä on vähemmän hiilihydraatteja kuin vehnäjauhossa.   Tein siitä ensimmäiseksi ohuen leivän.  Se ei ollut mitenkään erikoista.  Kyllä sitä söi, mutta olisi kaivannut jotain maustetta.  Seuraavaksi tein pinaatti lettuja.  Siihen se sopi mainiosti.  Ohjeessa oli kauramaitoa, mutta laiton puolet tavallista rasvatonta maitoa.  Kai sen taikinan voi tehdä mistä maidosta haluaa.  Parempia tuli kuin einestuotteesta ja maistuivat hyvältä puolukkahillon kanssa. Pinaattiletut kikhernejauhoista – Coconut Gastro Niitä täytyi vähän kauemmin paistaa, kuin normilettuja.  Lämpöä ei saanut olla liikaa, ettei pinta heti palanut. Puolen litran taikinasta tuli pikkulettuja niin paljon, että pistin vähän pakastimeen.  Pinaattiletut ovat mainiota syötävää iltapa...

Takapihan kukat

Kuva
  Nyt alkaa olla se aika, kun ei enää halua ostaa yhtään kasvia lisää.  Se on nyt päätetty.   Vielä viimeiset ostin pari päivää sitten.  Rahan määrää en edes halua ajatella, koska harrastuksista pitää maksaa.  Kenties se sitten palkitaan, kun kukat kukkivat täysillä ja sato on suuri, niitä antavilla kasveilla.  Viimeinen kukka, jonka istutin oli Enkelipelargonia.  Talvi teki tuhojaan yhdessä penkissä ja oli ostettava uusia. Toinen kasvi oli Euroopan pähkinäpensas.  Minulla on mökillä jo yksi isoksi kasvanut ja se kaipaa kaveria.  Lähiseuduilla ei ole pähkinäpensaita.  Jospa vielä näkisin niiden tekevän satoa.  Vuosia siihen menee.   Nyt alkaa takapiha olla valmis tältä kesältä.  Aikaisemmat kukkijat ovat jo lopettaneet.  Seuraavat kukkivat.  Pienempi Japanin akileija ja tavallinen akileija vierekkäin.  Pylväsomenapuu on tehnyt lehtiä ja joukossa on omenanalku.  Näiden kukinnan jälkeen aloittav...

Taloyhtiön talkoot

Kuva
  Kaikki tietävät miten vaikeaa on saada osanottajia niihin.  Vaikka niistä tiedotetaan paljon aikaisemmin, niin monella on menoa juuri sinä päivänä.  Ymmärrän sen jos on kipeä tai vanha ja kipeä, eikä   pysty tekemään mitään.  Varsinkin jos ja kun on kysymys puun kaadoista ja niiden oksien kantamisesta  tai vetämisestä lavalle. Rivitalon pihasta kaadettiin kaksi isoa ja muutama pienempi.  Tuijat ovat pienenä kauniita ja mahtuvat hyvinkin pieneen pihaan.  Jotkut lajit kasvat aika korkeiksi ja tekevät monta vartta.  Tätä puuta ei kaadettu.  Toinen joka kaadettiin, sillä oli 10 runkoa ja oli ainakin 7 m korkea.  Tuuheakin se oli. Kuusi oli toinen isommista puista, se oli kaunis,  mutta sen sanottiin tekevän pihan pimeäksi.  Joten ei muuta, kuin tuumasta toimeen. Raskasta se oli, mutta saatiin tehtyä.  Osa jäi seuraavaksi päiväksi, kun ei oltu varauduttu niin suureen oksamäärään.  Talkootyö on itsessään ihan mu...

Kesän kuvia

Kuva
  Aina ei jaksa kirjoittaa mitään.  Laitan vähän tämän alkukesän kuvia.  Voikukkapelto on kaunis.  En tiedä  onko siinä mitään syömistä lehmille. Mökki kuvattuna välillä eri suunnasta. Syreenikin kukkii.  Ne eivät ole kukkiineet lainkaan moneen vuoteen.  Mitähän se tietää? Lokeilla on oma kalliosaarensa.  Ne eivät pidä pesimisestä ihan lähekkäin vaikka lentelevätkin parvena. Humala on alkanut peittää vanhaa polkupyörää.  Saa nähdä kuinka korkealle kapuaa puuta ylös. Kielot ovat ottaneet ison tilan mersässä.  Kukat eivät paljon näy, kun lehdet suojaavat niitä.  Kielon vieressä ei pysty kasvamaan mikään muu.  Ne leviävät vahvasti juuriensa avulla. Järvellä on hiljaista.

Raparperi ja retiisi

Kuva
  Molemmat ovat raakoina kirpeitä ja retiisi jopa kitkerä.  En ole oikeastaan pitänyt retiiseistä edes silloin, kun ne ovat ihan pieniä. Molemmat ovat hyviä kypsennettynä.  Retiisistä lähtee kitkeryyskin.  Otin kaupan poistokassin ja siellä oli retiisejä.  Osan jouduin heittämään pois.  Mietin mitä niistä tekisin.  Kuoria niistä ei tarvise poistaa, pesee vaan hyvin.  Paistoin niitä puolitettuna voissa ja toisena päivänä heitin niitä muutaman  vihannes-siskonmakkarakeiton joukkoon.  Siinäkin ne toimivat hyvin.  Seuraavaksi laitan niitä paistinperunoiden seuraksi. Raparperista tein ensimmäiseksi mansikoiden kanssa kiisseliä.  Hyvä aisapari.  Mansikoiden makeus ja raparperin kirpeys tukevat toisiaan.  Mansikat jouduin ostamaan.  Vielä ei löydy omalta maalta. Raparperista saa piirakkaa ja hilloa.  Raparperi on parasta alkukesästä.  Jossain lukemassani jutussa sanottiin,  että viimeiset raparperit pitäi...