Puutarhapolun varrelta

Kävely luonnossa, erityisesti metsässä, paljastaa ihmisen pienuuden.  Korkeat puut ja salaperäiset kivien loukot, polveillen kulkevien polkujen vierillä, saavat tuntemaan hyvän olon lisäksi pientä jännitystä.  Metsässä ei ole yksin vaikka ketään ei näy. Luontopolku  Siikaisten entisen  pappilan takana, 2,5 km päässä kirkon pihasta vie lintutornille ja luontopolulle.  Melkein koko matkan pääsee autolla.  Nyt oli jo lintujen muutot ohi, näin yhden pesivän joutsenen kaukaa.  Ketään muita ihmisiä en nähnyt.  Vieraskirjan mukaan siellä joitakin poikkeilee katsomassa.  Iloinen yllätys oli kiikarit tornissa.  Sain paremmin katseltua näkymiä tornista Itäjärvelle.   Polku kulki kuusikkojen keskellä.  Se oli hyvä käveltävä metsäpoluksi.  Polku ei haarautunut mihinkään, pysyi hyvin reitillä.  Reitin sivussa oli kylttejäkin, joissa kerrottiin metsästä ja sen asukkaista.  Osassa kylteistä oli raamatunlauseita,  onhan pol...

Välillä täytyy kulkea muitakin polkuja, kuin omia puutarhapolkuja.  Avarampia teitä ja rantapolkuja.  Porissa on kaunis Reposaari, joka on perheiden suosittu retkeilykohde.  Siellä tuntee olevansa suuressa maailmassa, kun meri ei pääty, vaan jatkaa silmänkantamattomiin. Junnilan vanha sauna lammen rannalla Puutarhat eivät ole mitään luonnon vierellä.  Luonto kasvattaa omissa puutarhoissaan vain sellaisia kasveja, jotka siellä menestyvät.  Se kasvi, joka ei menesty, kuolee.  Siihen pitäisi pyrkiä omassakin puutarhassa.   Minulta löytyisi monta esimerkkiä turhista yrityksistä kasvattaa kasveja, jotka eivät Suomen puutarhoihin kuulu.  En halua niitä kuitenkaan muistella vaan pyrkiä oppimaan puutarhan saloja ja kasvattaa täällä pärjääviä kukkia, puita ja pensaita.  Pari puuta, jotka heti tulevat mieleen: puksipuu ja magnolia.  Ne vaativat erityisen lämpimän paikan tai siirron talveksi sisä...