Puutarhapolun varrelta

Kävely luonnossa, erityisesti metsässä, paljastaa ihmisen pienuuden.  Korkeat puut ja salaperäiset kivien loukot, polveillen kulkevien polkujen vierillä, saavat tuntemaan hyvän olon lisäksi pientä jännitystä.  Metsässä ei ole yksin vaikka ketään ei näy. Luontopolku  Siikaisten entisen  pappilan takana, 2,5 km päässä kirkon pihasta vie lintutornille ja luontopolulle.  Melkein koko matkan pääsee autolla.  Nyt oli jo lintujen muutot ohi, näin yhden pesivän joutsenen kaukaa.  Ketään muita ihmisiä en nähnyt.  Vieraskirjan mukaan siellä joitakin poikkeilee katsomassa.  Iloinen yllätys oli kiikarit tornissa.  Sain paremmin katseltua näkymiä tornista Itäjärvelle.   Polku kulki kuusikkojen keskellä.  Se oli hyvä käveltävä metsäpoluksi.  Polku ei haarautunut mihinkään, pysyi hyvin reitillä.  Reitin sivussa oli kylttejäkin, joissa kerrottiin metsästä ja sen asukkaista.  Osassa kylteistä oli raamatunlauseita,  onhan pol...

Minut yllytettiin kutomaan pipoa kesän ollessa kukkeimmillaan.  En ole varsinaisesti mikään käsityö ihminen.  Lukeminen ja kirjoittaminen onnistuu paremmin.  Ymmärrän nyt paremmin äitiäni, joka ei lukenut eikä kirjoittanut, mutta teki taidokkaita virkkaustöitä monimutkaisten ohjeiden perusteella.  Siinä oli samat harrastukset kuin minulla, samassa paketissa.   Kutomisharrastusta voi tehdä puutarhatuolissa istuen pihalla.  Ihailla välillä puutarhaa tai nousta tekemään jotain muuta.  Kameran pidän usein käden ulottuvilla.  Puutarhassa löytyy aina uusia kuvakulmia, joita voi tallentaa.   Kynttillöitäkin voi kesällä polttaa.  Sain tällaisen aiemmin sterilaattorina toimineen vehkeen, joka sopi hyvin kynttilöiden alustaksi.     Lämmin jakso säätilassa on tosiasia.  Lämmintä välillä kaipaa ihminenkin eikä vain kasvit.   On ollut niin kylmä kesä, että kirjoitushommat sisällä maistuivat puutarhat...