Kävely luonnossa, erityisesti metsässä, paljastaa ihmisen pienuuden. Korkeat puut ja salaperäiset kivien loukot, polveillen kulkevien polkujen vierillä, saavat tuntemaan hyvän olon lisäksi pientä jännitystä. Metsässä ei ole yksin vaikka ketään ei näy.
Luontopolku Siikaisten entisen pappilan takana, 2,5 km päässä kirkon pihasta vie lintutornille ja luontopolulle. Melkein koko matkan pääsee autolla. Nyt oli jo lintujen muutot ohi, näin yhden pesivän joutsenen kaukaa. Ketään muita ihmisiä en nähnyt. Vieraskirjan mukaan siellä joitakin poikkeilee katsomassa. Iloinen yllätys oli kiikarit tornissa. Sain paremmin katseltua näkymiä tornista Itäjärvelle.
Polku kulki kuusikkojen keskellä. Se oli hyvä käveltävä metsäpoluksi. Polku ei haarautunut mihinkään, pysyi hyvin reitillä. Reitin sivussa oli kylttejäkin, joissa kerrottiin metsästä ja sen asukkaista. Osassa kylteistä oli raamatunlauseita, onhan polun nimikin Raamattupolku.
Siellä oli vielä erikseen Hiljaisuuden polku, joka vei ristinjuureen. En tiedä pidetäänkö siellä tilaisuuksia, vai onko se vain tarkoitettu hiljentymiseen. Erikoinen yllätys.
Metsä oli kaunis sammalpeitteineen. Polun kävelee puolessa tunnissa jos ei pysähtele ihailemaan luonnon kauneutta. Ei kannata luontoon lähteä kiireen kanssa. Siellä voi rauhoittaa mieltä liiasta kiireestä ja istahtaa vaikka kannon nokkaan kuuntelemaan lintujen konserttia.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.