Kasveissa on voimaa

 Kasvien voima tulee esille keväisin, kun ne lähtevät kasvuun vaikka ovat katsojan silmissä viimeisiään henkosia veteleviä raakkeja.  Otan esimerkikseni omenapuun, joka taitaa lähestyä sataa vuotta.  Sitä ei ole tunnesyistä kaadettu.  Lehdet ja kukat ilmestyvät keväällä vaikka kyljessä ammottaa läpi puun menevä reikä.  Syötäviä omenat eivät ole, niitäkin ilmestyy vielä jonkun verran.  Runkoa pitkin virtaa vielä kasvuvoimaa.

Toisia kasveja on melkein mahdoton hävittää ellei kaiva kaikkia multia pois ja korvaa ihan uudella.  Aina ne pilkistävät jostain ja ovat niin voimakkaita, että muilla kasveilla on vaikeaa.  Tämä kukkapenkki on ollut vaikea.  Siihen tuotiin jokunen vuosi sitten istukas, mikä vie tilaa muilta.  Olen repinyt sitä ja vienyt kompostiin.  Sen nimi taisi olla varsankello.  Sitä varsinaisesti ei ollut tarkoitus tuoda vaan joku muu.  Taistelu jatkuu.  Reikäinen omenapuu näkyy taustalla.

Humala vahvana kasvina selviää vuosia hoitamatta.  Pari istukasta siirrettiin pihametsän puolelle vanhan pyörän kaveriksi.  Pyörä alkaa jo peittyä.  Humalan kanssa ei voi kasvattaa mitään muuta.  Se peittoaa taistelussa minkä tahansa kasvin.

Onneksi on kasveja, jotka kasvavat kesän, jonka jälkeen ne syödään poiis.  Salaattia ja tilliä.

Kukkivia kasveja on helpompi sietää.  Maksaruoho on myös leviävä kasvi, mataa pitkin maata.  Tämä maksaruoho on hienon keltainen ja kestävä.  Jos kivikossa ei mikään muu kuki niin tämä kukkii.

Varjossa ole penkki sisältää selviytymiskasveja.  Varjoliljat ja raparperi.  Liljat kyllä kasvavat, raparperi kaipaisi ehkä vähän enemmän aurinkoa, mutta lehdet ovat ainakin komeita.