Kävin kiertelemässä Porin Kirjurinluodossa Vihertietokeskuksen puutarhassa. Puutarha voi olla kaunis talvellakin. Syksyllä siistityt kukka-alueet loistivat auringonpaisteessa. Värit toki olivat ruskeat, mutta niin kuuluu ollakin talvella. Puutarhaa voi kaunistaa koristeilla ja ympäri vuoden olevilla penkeillä. Joulu oli kauniisti esillä koristelussa.
Metalliset tulppaanit loistavat auringon paisteessa. Tulppaaneiksi minä niitä sanoisin, toiset voivat olla eri mieltä. Kaunis väri sopii mihin vuodenaikaan tahansa. Talon eteen oli rakennettu jolukalenterimainen kattaus koristeluineen. sitä oli mukava katsella. Tämä osa taisi olla jouluaatto. toimiston aukioloaikoina keskuksesta saa tietoa puutarhasta ja niiden kasveista. Puutarhassa voi käydä koska vain, se ei ole suljettu. Jotain voi käydä ihailemassa ilmaiseksikin.
Tässä vielä pienoiskatsaus vuoteeni Googlen silmin. Luulin, että vuoteni ei kaikin puolin ollut hyvä, mutta ilonhetkiä voi löytää pienistäkin asioista. Hyvää Uutta Vuotta!
Talvella tulee paremmin puutarhan muodot ja koristeet esiin. Kaunis paikka näyttää olevan vihertietokeskuksessa. Kiitos vinkistä ja hyvää uutta vuotta!
VastaaPoista