Loppukesän alkuhetket

Kohta pääsen loppukesän töihin puutarhaan.  Satokausikin on jo alkanut.  Mustikkaa kävin jo noukkimassa ensimmäiset litrat.  Sieniä odottelen kasvavaksi.  Nyt alkaa minun toiveaikani. 

Syysistuttamisen voi jo pikkuhiljaa käynnistää.  Kävin siirtämässä raparperin toiseen paikkaan, kun minusta tuntui, ettei se antanut oikein hyvää satoa.  En tiedä mikä oli lopullinen syy.  Sitä on lannoitettu ja kasteltu.  Epäilin vähän syyksi sitä, kun sen vieressä kasvaa tuuhea humala.  Se kasvattaa niin paksut juuret, että vie kosteuden kaikilta.  Kaunis se on, ehkä turhan runsas pieneen rivitalopihaan.

On ollut monta poutapäivää, mutta menin kaivuutöihin, kun vettä jo alkoi ripsiä.  Ei se ole säästä kiinni mitä tekee.

Pienensin raparperin juurta aika lailla.  En tiedä sitten kasvaako se hyvin ensi vuonna.  Juuri oli aika iso ja puumainen, ehkä sekin on verottanut kasvua.  Nyt se on ainakin väljemmillä vesillä.  Raparperi vähän jakaa mielipiteitä.  Toiset eivät pidä siitä lainkaan ja toiset tekevät siitä vaikka mitä.  

Pienessä rivitalon takapihan puutarhassakin haluan välillä puuhata, vaikka mökin puutarhassa kasvaa suurin osa kaikesta kasvattamastani.  

Seuraavaksi onkin sitten Herttavuorenkilven karsiminen.  Siinä on kasvi, joka ei vähästä hätkähdä.  Se kasvaa melkein missä vaan ja leviää.  Ei nyt ihan vallattomasti, mutta hiukan liikaa.  Sitä kasvaa luonnonvaraisena Itä-Aasiassa ja Suomessa melkein joka pihalla.  Osa harrastajista on jo niin kyllästynyt kasviin, että riipii sen kokonaan pois.  Kiitollinen kasvatettava se on siinä mielessä, jos mikään muu ei kasva pihassa, sitä voi kokeilla.