Siirry pääsisältöön

Kävelyllä puistossa

Kauneus on katsojan silmissä.  Totesin vanhan totuuden taas, kun tein kävelylenkin puistoon, Kirjurinluotoon.  Märkää oli ja tossutkin vähän kastuivat, räntää ja vettä vähän sateli.  Puisto elää ja odottelee kevättä kuten minäkin.  Kasvit saavat paljon kosteutta keväisistä sateista.
 
 
Muitakin liikkujia näkyi puistossa, ihastelemassa ja kuntoilemassa.  Kaupunkipuistot ovat kaupunkilaisien ja muidenkin henkireikiä.  Luontoon ei välillä ehdi ja  kaikilla ei ole omaa pihaa, jossa voisi puutarhaistutuksia katsella.  Kaikkea luontoon viittaavaa ei saisi hävittää taajamista.  Vihreys ja eläimet kuuluvat kaupunkiinkin.
 
 
 
Lammikoissa viihtyvät sorsat ja muut linnut.  Ruokkia niitä ei tarvitse, ne löytävät ravintonsa itse.  Väärin on niiden ruokkiminen.  Sorsat ainakin kesyyntyvät herkästi ja jäävät sitten talven armoille.  Ihminen säälii vähän turhaan luonnon eläimiä.  Ne pärjäävät ilman ihmistä.
 
Puita voi seurailla pitkin vuotta, miten ne pärjäävät.  Niistä saa oppii voiko lajin ostaa itselleen.  Koko on ainakin tärkeä.  Oikein isoa puuta ei joka paikkaan voi istuttaa.  Tietysti ne kasvavat hitaasti, mutta 20:ssa vuodessa nekin tulevat melko suuriksi.
 
 
 

Kommentit

  1. Kivoja tilannekuvia. Totta on, että on tärkeää kun on kaupunkipuistoja, jotka ovat henkireikiä kaupunkilaisille. Lisäksi aina vesi on tärkeä elementti suomalaisille ja se tekeekin monista kaupungeista viihtyisiä. Sinulla on siellä kauniit maisemat - Kirjurinluodon maisemissa.
    Tervetuloa vastavierailulle minunkin blogiini:
    http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen