tulee aina pouta. Juhannusaamu alkoi sateella ja pouta tuli. Säätietoja tulee seurattua,kun olisi mukavaa olla pihalla. Täällä Pohjois-Satakunnassa on kasvun suhteen on ollut kaikki vähän myöhässä. Kylmä kevät ja nyt epävakaiset säät vähän kiukuttavat. Juhannus on kohta mennyt ja muuttolinnutkin lentävät kohta pois. Mutta huoli pois, kyllä ne kasvit ehtivät kukkia ja sato valmistua. Juhannusruusu alkaa vasta nyt aukomaan nuppujaan. Elämää on juhannuksen jälkeenkin.
Onhan meillä silti ilonamme lupiinit. Niitä riittää tienreunat täynnä vaikka niitä kuinka nyppisi maljakkoon ja tunkiolle. Kaunis kukkahan se on.
Kasteluvettä ei tarvitse vähään aikaan jemmata. Säiliö ja tynnyrit ovat täynnä. Jos nyt sadesäät loppuisivat niin vettä riittäisi moneksi viikoksi kasteluun ja autonpesuun.
Grillivalkean ääressä voi lämmitellä jos on kylmä. Grillissä on kesäisin mahtavaa tehdä ruokaa. Puilla lämmitettävässä grillissä on aina vähän palamisen vaara. Kokemus on eduksi paistamisessa.
Punatulkkukin on hakenut pihasta ruokaa. Siihen on levitelty kuorittua auringonkukan siementä. Ei punatulkkuja paljon kesällä näy.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.