Siirry pääsisältöön

Takapihan kesän aloitus

Puutarhassa takapihalla on suunnitelmat tehty ja alustavat työt myös.   Uskaltauduin jo laittamaan  parit kukansiemenet kasvamaan ulos, Päivänsinen ja isoköynnöskrassin.  Avasin hiukan  pienen kasvihuoneeni kautta ja istutin Timjamia ja Basilikaa parvekelaatikoihin.  Kyllä vähän on uskallettava.  Jos menee pieleen voi istuttaa uudelleen sitten taimista.

Peipposen näin jo viikonloppuna ja joku on nähnyt pääskysiäkin.  Kai se kesä on jos ei tullut niin ainakin ovella.  Kevätvuohenjuuri paukahtaa kohta kukkimaan.  Ei montaa päivää mennyt kylmien jälkeen, kun kasvit alkoivat tunkea ylös mullasta.  Lipstikka ja ruohosipuli ensimmäisinä.





Nyt on oltava valmis odottelemman, onnistuuko istutukset, kuinka kuivaa tai kylmää tulee ja mietittävä mitä kesäkukkia kannattaa ostaa.

Olen jo varustautunut hiukan kuivuuteen, kun takapihamme on etelään päin.  Näitä kivoja kastelun apureita pitäisi ostaa lisää.  Niitä on aika isojakin ja erimallisia.  Eihän tämä vesi kauan kestä, mutta päivän pari pitää hengissä.







Jos ei mikään kasva niin laitan enemmän näitä vesiastioita koristeeksi ja juomapaikoiksi linnuille.

Nyt on istuimet ja aurinkovarjo kannettu ulos, voi joskus nauttia kahvit ulkona, kesä saa tulla.











Kommentit

  1. Ihanaa, kun kesä alkaa. Meidänkin pitäisi puutarhaa laittaa uuteen uskoon. Hake on ainakin tilaukseen lähdössä kohta, ja kunhan se saapuu, pääsen laittamaan puutarhaa oikein kunnolla. Paljon on ideoita jo. https://www.metsahake.fi/hakkeen-myynti

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leivinlauta käyttöön

  Keittiössäni ei ole valmiiksi leivinlautaa niin kuin monella muulla.  Olen aina sitä vähän kaivannut, kun tilaakin on aika vähän, pöytä pitää tyhjentää muusta kamasta.  Nyt sen sain.  Katselin ensin tarjontaa netissä.  Eivät ne kovin kalliita olleet, 40-50 € halvimmat.  Meillä  se tehtiin sitten kotona koivuvanerista.  Levy maksoi Puuilossa 24 €.  Toki se oli liian iso.  Puolet sahattiin pois jotain myöhempää käyttöä varten.  Leivinlaudan hyvä koko on 60cm*80 cm  Reunoiksi ostettiin Prisma raudasta lista. Erikeperiä ja pieniä nauloja.  Tekoon meni mieheltä runsas tunti.   Tänään otin sen ensimmäistä kertaa kayttöön.  Hyvältä ajatukselta sen tekeminen tuntuisi olevan.  Jauhot vain laudalle ja leipomaan.  Tein nyt rahkavoitaikinan ja pyöräytin siitä hyrriä. Säilytyksen paikkaa mietin kotvan aikaa.  Ei se kovin paljon tilaa vie vaatekaapissa seinän vieressä.   Kinkku ja jauhelihatäytteisiä hyrrät ovat, rasvaisia ja ravitsevia.  Kovin montaa ei peräkkäin kannata syödä jos pelkää lihomist

Pyhäniemen lomakylä ja Ruovesi

  Vaikka kuinka kaunista olisi niin pihan kiertäminen välillä tuntuu tympäisevän ja on pakko lähteä katselemaan muualle.  Tällä kertaa  teimme päiväretken Pyhäniemen ja Ruoveden seuduille.  Viileässä autossa oli mukavampaa, kuin helteessä oleminen.  Pyhäniemi on Kihniössä oleva mökkialue.  Kiertelimme rannalla ja voi olla, että joskus suuntaamme lomailemaan sinne.  Hiekkaranta mäntymetsikössä näyttä upealta. Hirsimökit eivät kaikki ole ihan rannassa, eivät kuitenkaan kovin kaukana.  Lenkkeilykin onnistuisi mukavan näköisillä poluilla.  Palveluita ja muita ajanviettotapoja näkyi olevan kaikenikäisille. Vaikka kaikki löytyy netistä niin on erilaista nähdä kaikki paikan päällä.  Miten kaikki toimii ja onko likaista.  Täällä tuntui näin yhtäkkiseltään mukavan oloiselta. Viivähdimme kahvikupposen verran ja ihailimme rantamaisemaa.  Mielenkiinnosta katsoin kotona netistä hintoja.  100€ pienmmät mökit ja 140€ isommat yöltä.  Lemmikkieläimen saa ottaa mukaan ja siitä menee 35€.  Jatkoimme matk

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.