Translate

perjantai 3. lokakuuta 2025

Ruskaa

 Olen aina pitänyt syksystä monestakin syystä.  Tietysti satoajan takia ja erityisesti ruskan takia.  Puut ja pensaat syttyvät värileikkiin.  Aina ei ole yhtä hyvä ruskasyksy.  Johtuen säistä ja valosta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruska

Ruska on tänä vuonna vähän myöhässä uutisten mukaan.  Viikon tai parin viikon verran.  Olen katsellut ympärilleni omassa pihassa ja ympäristössä.  Vähitellen lehtivihreä häviää ja värit ottavat voiton.  Syysasterikin alkoi kukintansa antaen erilaisen värinsä mukaan väri-ilotteluun.  


Punaisesta keltaiseen ja toisin päin.  Mieli aivan riehaantuu värin määrästä, joka vihdoin on saapunut näillekin seuduille.  Näin etelässä ei ole varsinaista maaruskaa, kuten Lapissa, mutta kyllä väriä riittää täälläkin.


Nämäkin keijunkukan lehdet ovat loisteliaammat kuin kukinnot.  Väri on syvänpunainen.
Omenapuukin on auringonpaisteessa syvänkeltainen.  Omenia se ei tänä vuonna antanut, antoi sentään ruskan.








 Pellon toisella puolenkin puut alkavat kellastua.  Taitaa olla viimeiset päivät ruskan ihailuun.  Säätiedoissa luvattiin sadetta muutamaksi päivää ja se tietää huonoa kohtaloa ruskalle.


Yhden hienon ruskasyksyn olen täällä Porissa nähnyt.  Se oli syyskuussa 2019.  Laitan tähän muutaman kuvan katseltavaksi.  Tosiaan se olikin syyskuun puolella ja nyt ollaan jo lokakuussa.  Porin hautausmaan liepeillä vaahterat näyttivät kauneutensa.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Mökin kasvimaa

  Kasvimaa on kasvukunnossa.  Istutettuna on uusi mansikkamaa, persilja, tilliä, timjamia,basilikaa, salaattia ja silpoydinherneitä.  Kukkia...