Translate

torstai 9. lokakuuta 2025

Kaikenlaista puuhaa syksyllä

 Itseäni ilahduttaakseni katkoin jo varsistaan huonoksi menneet syysasterit maljakkoon. Niitä olivat tärvelleet sateiset säät ja yllättävänkin runsas lehtokotilopopulaatio.  En ole kotiloita keräillyt, koska ne eivät lopu keräilemällä.  Kenties ensi kesä on kuivempi ja vähenevät luonnollisesti.  Asterit sopisivat myös kuivakukiksi, mutta kun en sitä taitoa osaa, niin olkoon jonkin aikaa maljakossa.  


Sisätiloissa jatkuvat  syystyöt, jotka olen tottunut tekemään.  Ikkunoiden pesu, verhojen vaihto.  Kaappien katsastus, mitä pitäisi heittää menemään jauhokaapista.  Löysin hyvän reseptin Maku-lehdestä #makulehti.  Leipä, johon voi laittaa jauhopussien ja kauraryynipaketin pohjia.  Yksi leipä vuoassa.  Siitä tuli yllättävän hyvää.  Lehteä myytiin  Prismassa 2€.  

Siihen piti laittaa vielä siemeniä päälle, niitä ei ollut.  Hyvää näinkin.



Sisäkukkiakin täytyy katsella hyvällä tai pahalla silmällä.  Nostan aina välillä yhden kukan pramille eli näytille.  Nyt se oli marraskuun kaktus.  Se ei viime vuonna kukkinut.  Kenties sen takia, että heitin vanhan pois ja laitoin uuden kasvamaan.  Nyt olisi kaktuksen vuoro kukkia.  Marraskuuhan on tuossa tuokiossa.  Minä vähän päätin etten osta syyskukkia, enkä joulukukkia tänä vuonna.  


Verenpisara oli niin kaunis, että päätin kokeilla sen viemistä talven yli sisätiloissa.  Kylmin paikka on työpöytäni alla.  Pidämme usein  ikkunaa raollaan hyvän yöunen saamiseksi.

 Pidämme viileässä nukkumisesta.







Kokeilin lämpötilaa lattialla.  Nyt se on 18 astetta, talvella varmaan vähän viileämpää.  Aika halpa kokeilu.  Jos ei onnistu niin ei haittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...