Alkukeväällä oli kylmää ja kuivaa nyt on kuumaa ja kuivaa. Totta, vettä saa kantaa kasvimaille, kun vettä ei sada. Ainakin sen aikaa enemmän, kunnes siemenet ovat itäneet ja taimet ovat kunnolla juurtuneet.
Ei ole meillä vesijohtoa josta saisi vettä suihkuttaa puutarhaan. Kaikki on kastelukannujen varassa. Onneksi on rännien alla tynnyreitä ja vesisäiliökin.
Paljon menee vettä helteen aikana.Vähintään sata litraa, kun tärkeimmät kastelee. Eikäse olemitään verrattuna sateen kastelevuuteen. Kaivosta ei vitsi nostaa kastelua varten. Sieltä otetaan sana - ja käyttövedet.Kuivuudesta huolimatta kasvimaallakin on havaittavissa itämistä. Salaatti, pinaatti ja kyssäkaali ovat jo nousseet pintaan. Samoin perunat.
Kun jotain istuttaa ei voi olla päivääkään laiskana jos haluaa silmäniloa tai satoa.
Kannattaa silti käydä kastautumassa järvessä. Minäkin sain heitettyä talviturkin järveen.
Saisitko kasteluvettä järvestä? Pumppu maksoi noin 100 euroa, kun viimeksi ostin uuden? Olen laittamassa pienen pumpun myös 1000 litran sadevesisäiliööni, jotta saan kasteluveden paineella. Nyt se tulee painovoimaisesti alaosassa olevasta hanasta ja 10 litran kastelukannun täyttökin kestää liikaa kärsivällisyydelleni.
VastaaPoistaJärvi on parin kilometrin päässä. Säiliön vesi yleensä riittää, mutta kun tulee pidempi kuiva jakso niin pitää säästellä. Säiliöstä päästämme altaaseen veden, josta koukataan kannulla. Pumput olisivat käteviä, mutta ne kai toimivat sähköllä ja sekin on hankalaa roikan kanssa.
Poista