Mökin kasvimaalle päästiin istuttamaan perunaa ja paljon muuta. Nälkä kasvaa syödessä ja istuttaessa. Melkein kaikki on istutettu, uhkarohkeaa, ehkä. Pavut vielä ovat likoamassa. Nekin istutan suoraan maalle. Istutan ne laatikkoon, jossa on lämpimämpää, kuin ihan suojattomammassa maassa.. Kokeilen ensimmäistä kertaa ruusupapua. Sekin on matalakasvuinen, kuten tuo taitepapukin. Pavut ovat todella hyviä kaikenlaisissa ruokasekoituksissa. Pannuun ja pataan.
Perunana meillä laitettiin Annabellaa. Se on mielestäni parhaimpia perunoita. Vähän vaan tietysti laitettiin. Me istutamme puuklapitekniikalla. Ensin penkki, johon painetaan pulikalla syvennys, siihen vähän lannoitetta ja peruna perään, hyvin onnistuu.
Kolmesta penkistä tulee ihan hyvä määrä kesäperunaa kahdelle henkilölle. Ei oikein kannata edes ajatella koko talven perunoita kasvattaa. Enkä porkkanaa kasvata ollenkaan. Purjoa laitoin tusinan verran. Ostin taimet torilta.
Nyt alkaa olla jo hyvä mieli,kun on päässyt näin pitkälle, vaikka välillä tuskastuin kylmyyteen. Se on sitten eri asia miten onnistuu.
Perennat ovat vähän myöhässä. Kyllä niistäkin osa on maan pinnalla. Luonnon kukat tulevat ensin. On hyvä kasvattaa paljon perennoita kesäkukkien liksäksi. Aina on jotain kukkivaa penkeissä. Valkovuokot olen kylläkin itse istuttanut, täällä päin niitä ei kasva luonnossa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.