Siirry pääsisältöön

Puutarhatyöt alkuun

 Nyt pääsin alkamaan puutarhatyöt mökillä vaikka on niin kylmä, että toppatakki ei ole yhtään liikaa.  Ensimmäisenä tietysti kompostin kimppuun.  Ylivuotisen kompostin kauhoin lapiolla kottikärryyn ja lisäsin siihen tavallista multaa.  Luulisi nyt voimaa riittävän niillä kasveilla mihin se riitti.  Eihän sitä kovin paljon ole, kun ei täällä koko vuotta kompostoida.  Kompostissa talven olleen jätteen kaadoin pressun alle kypsymään.  Minulla on siellä alla vanha muovipöytäliina, että multaa jää jäljelle levitettäväksi.

Kompostoin puuceejätteenkin ruuantähteiden kanssa.  Tietysti vähän kasvejakin.  Yllättävän paljon mahtuu jätteitä tähän puolipalloon.  En tiedä kuinka hyvin se riittäisi koko vuoden käytössä, mutta näin mökkikäytössä on ihan kätevä.


Pari vadelmapensasta istutin yhden viimesyksyisen viereen. Saa nähdä tuleeko vadelmia jossain vaiheessa ja ehdinkö syödä ne ennen kuin mustarastaat ehtivät jaolle.  Siinä niitä parvi oli jo asettunut paikoilleen saunan taakse.  Muscoca on näiden nimi.  Niiden luvattiin olevan matalakasvuisia.


Olen niin paljon juttuja kuullut marja-aronioista, joten istutin niitäkin pari taimea.  En niinkään aitataimiksi vaan ihan marjojen takia.  Kaikki marjat ovat lisänä jossain seoksessa jos eivät maistu ihan yksinään.


Lämpimät säät olisivat jo tervetulleita tännekin.  Yhtään ei koivuissa näy vielä vihreää.  Muutamat sinnikkäät perennat vähän kurkistelevät jos voisi jo tulla.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leivinlauta käyttöön

  Keittiössäni ei ole valmiiksi leivinlautaa niin kuin monella muulla.  Olen aina sitä vähän kaivannut, kun tilaakin on aika vähän, pöytä pitää tyhjentää muusta kamasta.  Nyt sen sain.  Katselin ensin tarjontaa netissä.  Eivät ne kovin kalliita olleet, 40-50 € halvimmat.  Meillä  se tehtiin sitten kotona koivuvanerista.  Levy maksoi Puuilossa 24 €.  Toki se oli liian iso.  Puolet sahattiin pois jotain myöhempää käyttöä varten.  Leivinlaudan hyvä koko on 60cm*80 cm  Reunoiksi ostettiin Prisma raudasta lista. Erikeperiä ja pieniä nauloja.  Tekoon meni mieheltä runsas tunti.   Tänään otin sen ensimmäistä kertaa kayttöön.  Hyvältä ajatukselta sen tekeminen tuntuisi olevan.  Jauhot vain laudalle ja leipomaan.  Tein nyt rahkavoitaikinan ja pyöräytin siitä hyrriä. Säilytyksen paikkaa mietin kotvan aikaa.  Ei se kovin paljon tilaa vie vaatekaapissa seinän vieressä.   Kinkku ja jauhelihatäytteisiä hyrrät ovat, rasvaisia ja ravitsevia.  Kovin montaa ei peräkkäin kannata syödä jos pelkää lihomist

Pyhäniemen lomakylä ja Ruovesi

  Vaikka kuinka kaunista olisi niin pihan kiertäminen välillä tuntuu tympäisevän ja on pakko lähteä katselemaan muualle.  Tällä kertaa  teimme päiväretken Pyhäniemen ja Ruoveden seuduille.  Viileässä autossa oli mukavampaa, kuin helteessä oleminen.  Pyhäniemi on Kihniössä oleva mökkialue.  Kiertelimme rannalla ja voi olla, että joskus suuntaamme lomailemaan sinne.  Hiekkaranta mäntymetsikössä näyttä upealta. Hirsimökit eivät kaikki ole ihan rannassa, eivät kuitenkaan kovin kaukana.  Lenkkeilykin onnistuisi mukavan näköisillä poluilla.  Palveluita ja muita ajanviettotapoja näkyi olevan kaikenikäisille. Vaikka kaikki löytyy netistä niin on erilaista nähdä kaikki paikan päällä.  Miten kaikki toimii ja onko likaista.  Täällä tuntui näin yhtäkkiseltään mukavan oloiselta. Viivähdimme kahvikupposen verran ja ihailimme rantamaisemaa.  Mielenkiinnosta katsoin kotona netistä hintoja.  100€ pienmmät mökit ja 140€ isommat yöltä.  Lemmikkieläimen saa ottaa mukaan ja siitä menee 35€.  Jatkoimme matk

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.