Siirry pääsisältöön

Pasteijoita kahta lajia

 Joulutorttutaikinasta voi väsätä muutakin, kuin makeita leivonnaisia.  Kokeilin sienikinkku-ja kasviskinkkupasteijoita.  Hyviä niistä tuli.  Ostin kaksi pakettia valmiiksi kaulittua taikinaa.  Sisukset paistelin oman makuni mukaan.

Kasviskinkku pasteijoihin laitoin:

2 porkkanaa pieninä palasina, puolikkaan sipulia, yhden tomaatin kuorittuna, palasen paprikaa ja n.100 g kinkkusuikaleita.  Paistoin ne öljyssä ja maustoin suolalla ja mustapippurilla.  Jäähdytin vähän ja sekoitin joukkoon puoli rasiaa aurinkokuivattu-sulatejuustoa.  Ainekset  riittivät juuri ja juuri 10 pasteijaan.  Kanamunavoitelu ja paisto 200 asteessa n.15 min.


Sienikinkkupasteijoihin tuli tehtyä vähän liikaakin täytettä.  Niihin laitoin:

Suppilovahveroita n. litra.  Niistä paistoin ensin nesteen pois.  Sienet menevät aika paljon kokoon.  Lisäsin öljyä, toisen puolen sipulista, vähän paprikaa paloina, n. 100g kinkkusuikaleita ja paistoin kypsiksi ja maustoin suolalla ja pippurilla.  Jäähdytin tätäkin seosta vähän ja lisäsin samaa sulatejuustoa, kuin kasvispasteijoihin.  Pasteijataikinan olin jo jättänyt sulamaan täytteiden teon ajaksi.  Runsas sisus tuli käytettyä.  Näitä tuli 14 kpl ja vielä sain pari lusikallista syödäkin.

Näin tuli lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.  


Sieniä löytyi vielä marraskuisesta metsästä.  En ole aiemmin oikein suppilovahveroita löytänyt, kanttarelleja paljonkin.  Nyt löysin ainakin yhden paikan mistä niitä löytää seuraavanakin vuonna. 

Kommentit

  1. Hei täältä löytyi yllättäen minulle uusi blogituttavuus. Kirjauduin heti lukijaksi.
    Pasteijat on hyvä idea nyt kun ilmatkin alkaa viilenee. Kiitos muistutuksesta että tällaisiakin voi tehdä. Herkulliselta näyttää, kiitos.
    Minulla on puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta. Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin 🤗❤

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen