Translate

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kesäkauden valmistelua

Kevättyöt on polkaistu vähitellen liikkeelle ja parin viikon päästä ollaan jo täydessä vauhdissa.  Puutarhamyymälät on koluttu ja suunnitelmia tehty mielessä.  Omenapuun oksia katkottiin pari viikkoa sitten.  Yhdessä kesässä ne kasvavat oksia sinne tänne kuin pajut konsanaan.  Ei kovin isoja leikkauksia uskalla joka kesä tehdä.  Pitäisi katkoa ylöspäin kasvavat, sisäänpäin kasvavat ja rungosta kasvavat oksat.  Latvuston läpi täytyisi mahtua heittämään vaikka kori.  Siinä sitä on tekemistä.  Rivitalopihassa ei oikein voi kasvattaa kovin isoa puuta, joten katkomme latvoistakin aikalailla, ettei naapurin puutarha pimene kokonaan.


 Lavankaulukset siirsin suosiolla nyt mökkipihaan.  Siellä niillä on enemmän tilaa.  Vielä ei sinne ole istutettu mitään, mutta maata olen jo hiukan kääntänyt.  Istutusaikataulu on vuosien varrella aikaistunut.  Ennenvanhaan perunat istutettiin vasta 6.6, nyt niitä on alettu istuttamaan jo heti toukokuun alusta.  Tästä linkistä pääsee katsomaan paremmin perunan istutusta.  Sen mukaan perunoita voi istuttaa aikaisinkin.  Perunan varret eivät kestä pakkasta.  http://www.energiapaju.fi/palstaviljely/istutus.htm 
 
 Minun listaani tulee tänä kesänä kuulumaan perunat (itse idätetyt), sipuli, pensaspapu,avomaan kurkut, persilja ja salaattia ainakin.  Myöhemmin päätän kuinka paljon tulee lisää.  Lista elää ja riippuu kasvimaan koostakin mitä saan mahtumaan.  Siihen apuna on nyt sitten lavankaulukset.
Maaseudun viljelijät ovat pian saaneet pellot kasvukuntoon.  Niitä on mukava katsella.  Heillä on apuna koneita ja laitteita.  Minulla vain kaksi kättä ja lapio. 
 
 
Viime vuonna pystytetyssä voimistelukatoksessa voin sitten venytellä kipeitä hartioitani ja selkääni.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...