Translate

perjantai 9. tammikuuta 2026

Arkipäivä

Tänään arkipäiväni alkoi kirjastokäynnillä.  Se onkin melkein jokaviikkoinen käyntipaikka.  Väliin normaalisti hakemassa kirjoja ja aika usein nykyään varattuja kirjoja.  Kaupungilla ei varmaan ole varaa säilöä kirjoja niin paljon kuin ennen.  Niitä on pakko jonottaa.  Varsinkin uusimpia ja uudehkoja.  Näin ne tietysti saa vaivattomammin, kun ei itse tarvitse niitä haeskella kirjastosta.  Siinä tietysti ei ole löytämisen iloa, kun löytää jonkun mielenkiintoisen kirjan.



Kirjaston jälkeen kauppaan.  Käymme kaupassa n. kaksi kertaa viikossa.  Iso kassillinen joka kerta.  Kaksi ihmistä ja kissa syövät aika paljon.  Kissa syö ½ ihmisen verran.  En yhtään ihmettele, että lemmikkejä on alettu ottaa vähemmän köyhemmissä piireissä.

https://www.s-kanava.fi/toimipaikka/prisma-pori-mikkola/514390483

Isommassa kaupassa tulee käytyä, kun on autolla kuitenkin lähdettävä.  Ei isoja ostoksia oikein jaksa kantaa montaa kilometriä.  Jos kauppa olisi lähempänä tulisi ehkä käytyä useammin tai ainakin  se olisi mahdollisuus.

Asioinnin jälkeen on ruoka - aika.  

Eläkeläisellä alkaa sitten lukuhetki tai on mentävä tietokoneelle kirjoittelemaan niin kuin nytkin.  Joskus on jotain kirjoitettavaa tai tulee vain selailtua.  Vaikka olen vapaaherratar niin päivä on välillä aikataulutettu.  Joka päiväksi pitää osua joku tekeminen.  Välillä se on siivousta, ulkoilua, uimista, kirjoittamista tai leipomista.  Kesällä siihen aikatauluun upotetaan paljon puutarhatöitä.

Tämä allas on tarkoitettu kylmäuinnille.  En ole sinne saanut itseäni käskytettyä.  Uimahallissa vain olen uittanut itseäni.  Kylmäaltaassa vain olen käynyt dippaamassa.



Arkiset päivät ovat toiveaikaani.  En pidä pitkistä pyhistä tai juhlapäivistä.  Ihmisetkin ovat jotenkin toimeliaampia arkipäivänä.  Nyt alkaa Hevosen vuosi, joten onnea heille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...