Translate

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Uutta vuotta kohti

 Vaikka on vasta marraskuu niin katseeni kääntyy enemmän ja enemmän seuraavaan vuoteen.  Se on hyvä senkin puolesta, kun on vuoden pimein aika.  Marraskuu ei ole minulle kovin synkkää aikaa.  Jotkut ihmiset putoavat ihan hurjiin syövereihin marraskuussa.  Minulle marraskuu on vielä pehmeää pimeyttä.  

Kevät on lähempänä kuin luuleekaan.  Marrakuun kaktukset aloittivat kukintansa, tuli ihan keväinen olo.  Valkoinen on uusi tuttavuus.  En tiennyt sen olevan valkoinen.  Ostin uuden kaktuksen, kun vanha punainen on vähän rapistunut.



Havujen alla olevassa kukkapenkissä krookuskin aloitti kukinnan, kun lumet lähtivät.

Laitan havuja koristelun vuoksi.  En tiedä onko siitä muuta apua, kuin vierailevat kissat eivät mene kuopimaan havujen päälle.





Vielä voisi istuttaa vaikka kukkasipuleita lämpimän ilman takia.  Kylmä sää on kyllä nurkan takana ja voi iskeä ihan kohta.


Aloitin ensi vuodeksi valmistautumisen ja ostin vuosikalenterin, johon voi kirjata ajatuksiaan ja tekemisiään.  Siinä kaikkenlaista tietoa päivistä ja säistä.  Sääkalenterinakin se on mukava.  Siitä vain täytyy ottaa rutiini ja pitää sitä esillä koko ajan.  Jos se unohtuu kaapin sisuksiin niin huomaa loppuvuodesta, ettei siihen ole kertynyt mitään.





Olen huomannut aiemminkin minussa olevan hamsterin vikaa.  Kaikkea täytyy olla varastossa yllinkyllin ja liikaakin.  Hamsterius on minulla varmaan geeneissä, ei se voi muuta olla.  Olen aina innoissani päästessäni johonkin kauppaan missä voin kerryttää varastojani.  Minulla on nyt ostosreissun jälkeen kahvisuodatinpusseja puoleksi vuodeksi, tuorekelmua pariksi vuodeksi ja foliota saman verran.  Kai tämä pimeys vaikuttaa minulla sillä tavoin.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...