Translate

keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Lämpeni sentään

 Odottava kevät on vaihtunut tekemisen riemuun.  Klapien pilkkomista ja pinoamista ja hiukan jo on päässyt maistelemaan puutarhatöistä kodin takapihalla.  Ei ihan vielä voinut haravoida, kun maa on liian märkää, mutta omenapuun ja pensaiden oksimista aloittelin.  Kevätruiskutuskin onnistui.  Sitä on pakko ainakin lumipalloheiden oksille laittaa.  Tuolit jo kärräsin pihalle.  Aurinkoinen päivä houkuttelee istahtamaan ja nauttimaan keväästä. Aurinkovarjoa en vielä halua laittaa, paistakoon nyt.

Ehdin vielä ostaa muutaman ison narsissin.  Ennen kuin omat kukkaset alkavat kasvaa ja kukkia.  Niistäkin on jotkut aikaisien kukkien lehdet tulleet maan pinnalle.




Ei näidenkään kukkien kukkimista tarvitse kuukautta kauempaa odotella.  Olen koittanut valita kukkivia kasveja sen mukaan, miten niiden kukkimisaika on.  On hauskaa katsella kukkivia kasveja koko kasvukauden.  Toinen lopettaa niin toinen jatkaa.
Kohta alkavat lehdet näkyä.  Silmuja on joka pensaassa ja puussa.  Sieltä ne ponkaisevat esiin, kun niiden aika on.

Myös niiden viholliset odottavat jossain ja hyökkäävät esiin lehtien näkyessä.  En haluaisi käyttää torjunta aineita, on kuitenkin pakko jonkun verran, että saa nauttia itsekin kasveista.  En ole perehtynyt luonnollisiin torjunta-aineisiin, mutta uskon, ettei enää ole niin myrkyllisiä aineita, kuin ennen.


Junioritkin pääsivät harjoittelemaan klapihommia.  Hienosti se heiltäkin sujui.  Kirves pysyi kädessä kummallakin.  Aikuiset tekivät myös työtä.  

Pinoaminen on minusta hienoa puuhaa.  Siinä voi ajatus seilata missä vaan.  Työ ei vaadi kuin ruumiin hyvää kuntoa ja se karttuu myös huomaamatta. 


Oikeastaan se on aika terapeuttista.  Ympärillä vain luonnon äänet ja raitis ilma.  Sitä kannattaisi kaikkien kokeilla jos on mahdollisuus.





Takapihalla vielä tiaiset kävivät pötköllä tankkaamassa.  Pesänteko niillä edessä tai jo alkanut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Pullaa ja muuta puuhailua

  Välillä tulee päiviä jolloin ei viitsi nenäänsä työntää ulko-ovesta ulos.  Silloin ryhdyn leipomaan tai teeskentelen tekeväni jotain tärke...