Elämääni ja vuoteeni 2022 mahtui tapahtumia paljon. Yleisesti ottaen ihan kelvollinen vuosi. Talvella koittaa keksiä erilaisia harrastuksia, kun puutarha on lumen vallassa. Kuvat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Koitin jakaa kuviani ja videoitani joka tuutissa. Kuvia ja kertomuksia on netissä niin paljon, että monet hienotkin kuvat hukkuvat massaan. Kuvien ja videoiden jakelu voi olla kuitenkin oman itsensä kannalta luovaa ja paljon iloa antavaa toimintaa. Mökki on tietysti se puutarhaharrastukseni keskus, jota piti käydä tammikuussakin katsomassa, vaikka se on kylmillään talvisin.
Pori on kotikaupunkina erityisessä asemassa mielessäni. Haluan tietää Porista kuvien muodossa enemmänkin ja kerään Porista postikortteja vanhalta ajalta. Laitoin niitä esille youtubeen. Tietokoneella niistä saa videon tapaisia tekeleitä. Talvella ehtii harrastaa montaa harrastusta.
Fiikus on kestävä kukka. Otin siitä uuden taimen kasvamaan. Fiikus kestää kuivuuden ja leikkaukset. Siitä saa bonsaipuunkin jos on kärsivällisyyttä. Minulla ei ole.
Lipstikka alkoi komeasti kasvaa. Sain siitä aika paljon korjattua satoa.
Terassihortensia on ihana vahva kukka, joka kukkii koko kesän.
Laitoin nyt ensimmäisen kerran sen talvehtimaan kellariin mökille. Katsotaan keväällä miten se on selviytynyt. Vanha maakellari on liian kostea, joten voi olla, ettei se selviydy.
Alppiruusu kukki hienosti ja paljon, syreeni vähemmän.
Lupiineita on vielä mökin pihassa. Eivät ne siellä ketään häiritse, vaikka olisikin vieraslaji. Niitä on monen värisiä.
Vaaleanpunainen ja violetti ovat päävärejä. Iris kasvaa isona pehkona, jota pitäisi vähän harventaa.
Reissuilla tulee kuvattua kukkia. Tässä kuvassa niitä on istutettu pieniin veneisiin.
Alkoihan pavutkin itää ja sainkin ihan mukavan sadon. Monta pussillista pakastimeen. Tomaattia istutin pari taimea. Niistä tuli pari kiloa satoa. Tosin jouduin ne kaikki kypsennyttämään sisällä. Kaikki tuli silti syötyä.
Kasteluun piti käyttää aikaa ja askelia. Oli kuiva alkukesä. Tomaatit olivat janoisia. Tietysti muutkin kasvit
Punainen päivänkakkara eli Robinsson red.
Pian se taas koittaa eli kevät. Ensimmäinen siemenkatalogi on jo tullut.
Syksy oli myös hyvä sienisaaliin kannalta. Kantarelleja tuli rutosti ja vähän suppilovahveroitakin. Ruskakin oli vallan mainio
Kommentit