Siirry pääsisältöön

Muistelua valokuvien avulla

Aloitin blogin kirjoittamisen blogspottiin 31.7.2012, siis yli kymmen vuotta sitten. Tosin kirjoitin jo ennen sitä muualle, siihen on mahtunut monenlaisia aiheita.  Samankaltaisia aiheita olen käsitellyt useammankin kerran.  Meneehän vuodetkin aina saman kaavan mukaan.  Keväällä suunnittelen ja istutan, kesällä hoidan ja ihastelen, syksyllä korjaan  satoa ja talvella koitan kirjoittaa milloin mistäkin.  Puutarhan hoito keskittyy kuitenkin muihin vuoden aikoihin,kuin talveen.  Muistoja tupsahti taas mieleeni, kun googlekuvilla on tapana koota monenlaisia kuvamuistoja yhteen.  Tässäkin on raunioita Suomesta, Kuusiston kirkon rauniot ja Roomasta muut.  


Matkoja on aina mukava muistella kuvien kautta, samoin puutarhaa.  Kaikkia kuvia ei voi laittaa blogiin.  Onhan ne sitten ihasteltavina tietokoneen uumenissa.  Moni muisto painuisi unholaan ilman valokuvia.  Vaikka ne kuinka kirjoittaisi muistiin, niin minun on vaikea muistaa tarkasti miltä joku näyttää tai mitä istutin silloin ja sillloin.  Otankin yleensä kaikista uusista kasveista kuvia tai mitä vain teen. Paljon kuvaavana kuvien nimeäminen unohtuu minulta usein.  Vuodet hujahtavat lujaa ohi, enkä muista koska tapahtui ja mitä.  Googlekuva pitää kyllä kuvat aikajärjestyksessä ja vähän aiheetkin, mutta oma järjestys olisi parempi.  Tämäkin kuva kissa Vilperistä oli painunut unholaan  Ensimmäiset kuukaudet menossa vuonna 2016.


Monet muistavat tuoksun kautta tapahtumia, toiset taas musiikin, minä olen vahvasti kuvien kautta muistaja.  Harvat lapsuudestani otetut kuvat ovat vieläkin rakkaita.   Selaan niitä silloin tällöin, sain ne itselleni, kun kukaan muu sisaruksista ei ollut niistä kiinnostunut.  Joku jossain facen ryhmässä ihmetteli mitä tekisi vanhoille valokuville, kun ei tunne niistä ketään.  En ole hävittänyt yhtään valokuvaa.  Ne ovat hienoa ajankuvaa, koska ei enää monikaan kerää albumeihin kuvia.  On paljon kiinnostuneita vanhoista valokuvista.  Jotkut museotkin ottavat niitä vastaan.

https://kysymuseolta.fi/valokuvataiteenmuseo/#!id=524

Tässä kuva minusta ja äidistäni 1960- luvun alussa.

 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen