Siirry pääsisältöön

Pientä kevätlaittoa

 Olen nauttinut talvesta, mutta pidän kovin keväästäkin, kun voi alkaa valmistella kesää.  Siinä tulikin käytyä melkein kaikki vuodenajat.  Sisäkukkien mullan vaihtoakin olen aloitellut.  Puutarhamyymälän puolella oltiin vähän myöhässä.  Kaikkia suunniteltuja tavaroita ei ollut vielä tullut.  Haeskelin uutta vähän isompaa amppelia lyhty köynnökselleni.  Mielestäni se vähän kärsi viime kesänä.  Tulin siihen tulokseen, että teetin  altakasteluruukusta amppelin.  Se ei ole ihan niin runsas kuin ostaessani, toivottavasi virkistyy. Hienosti amppeliksi tekeminen onnistui.  Reiät porattiin kylkeen ketjuille.


Vaihdoin mullat tällekin kaverille.  Ostaessani suunnittelin siitä bonsaita, mutta aikeeksi jäi.  En osannut, joten leikkasin sen nyt ihan tavalliseksi viherkasviksi.

Tätä saa leikata keväisin ja se lähtee tekemään uusia oksia ja lehtiä aika pian.  

Vielä on vuorossa muutama sisäkasvi.  Kaikkiin ei tarvitse joka vuosi multia vaihtaa.  Varsinkin isompiin kukkasiin voi lisätä multaa pintaan ja vähän muuten huoltaa.  Viedä vaikka suihkuun ja riipoa kuihtuneet lehdet.



Kävin läpi siemenhyllyt ja repsahdin pariin pussiin.  Mangoldi ja papupussit tuli kerättyä koriin.  Olen joskus kauan sitten kokeillut mangoldia enkä silloin osannut hyödyntää sitä.  Hyvin se silloin kasvoi.  Ohjeita katsoessani huomasin, että siitä voidaan käyttää kaikki osat.

https://kotiliesi.fi/koti/puutarha/mangoldi-kasvaa-helposti/


Kyllä lähtee kevätkin käyntiin, kun sitä hiukan valmistelee.  Vanhoista virheistä kannattaa ottaa oppia jos muistaa mitä virheitä on tullut tehdyksi.  En ainakaan tänä keväänä istuta yhtään siementä sisälle alkukasvatukseen.  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Orkidea veteen kasvamaan

  Olen kuullut, että orkideat ovat vaikeita kasvatettavia, enkä ole uskaltautunut edes kokeilemaan.  Nyt rohkaistuin, kun näin muidenkin kokeilleen kasvatusta pelkällä vedellä.  Jos ei muuta niin toivottavasti siitä tulee ainakin pitkäaikainen leikkokukka. Instagramissa ihastuttava Kiti Kokkonen antoi ohjeita kuvien kera ja eräästä blogisivusta sain myös ohjeita.   https://paratiisikoti.blogspot.com/2022/04/varpaat-vedessa-perhosorkidean.html Olisi kenties pitänyt alkaa kokeilu pienemmästä kukasta, mutta tämä sattui olemaan ainoa laji kaupassa tällä kertaa.  Hetihän sitä piti päästä kokeileman. Ohjeiden mukaan kaikki multa piti poistaa juurista. Ensin poistin multaa käsin varovasti ja huonoimmat juuret katkaisin.   Koitin poistaa kaikki mullat.  Se oli hankalin osuus. Huuhtelin vielä suihkulla kaikki mikä irtosi.   Juuret ovat ilmajuuria.  Ne voivat olla näkyvissä vaikka orkidea olisi mullassakin.  Nyt ne vain laitetaan ilman m...

Takapihalla tapahtuu

Puutarhan hoito on välilä kovaa työtä.  Pensaan poisto lähes juurineen vaatii voimaa, aikaa ja työkaluja.  Kyllästyin kahteen vielä jäljellä oleviin pensashanhikkeihin.  Ne ovat keväällä kauan aikaa risumaisia ja kukkivat vasta syksyllä.  Ne leikattiin kerran jo alas, mutta annettiin kasvaa uudestaan.  Nyt oli niiden aika lähteä. Lapio, oksasakset ja kirves aseenani ryhdyin työhön.  Hiki virtasi ja aikaa kului, pala palalta sain katkottua juuria niin paljon, että sain pensaat poistettua.  Ei mikään ihme, että ne menestyvät vuosikausia niin paksulla juurella. Istuttaessa pitääkin aina miettiä haluaako kasvien antaa olla paikassaan niin kauan kunnes itsestään häviävät vai haluaako joskus istuttaa ne muualle.  Kukat ovat eri asia, niitä voi siirrellä jos haluaa. Tänään oli hyvä aurinkoinen päivä rakentaa kissalle ulkoiluhäkki takapihan ovelle.  Siihen minun taitoni eivät riitä.  Onneksi oli siihenkin tekijä. ...

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikai...